|
Uutiskirje 2009-02: Timo Miettinen, tuttavien kesken Tipe, on nuori mies, jonka Jumala pelasti noin seitsemän vuotta sitten voimakkaalla tavalla maailmasta. Pian kääntymisensä jälkeen hän alkoi jo julistaa evankeliumia ja palvella seurakunnassa. Vuosien kuluessa seurakuntansa ohessa Timo on ollut myös aktiivisesti mukana Out of African toiminnassa.
Meillä on ollut suuri ilo tutustua tähän hienoon nuoreen mieheen ja olla mukana rohkaisemassa häntä ja tukemassa häntä kasvussaan eteenpäin.
Kuvassa: Kalibu Academy Malawissa
Vuosi sitten Timo alkoi miettiä lähtöä Afrikkaan ja pian koki Jumalan
alkavan puhua hänelle asiasta. Jumala myös avasi hänelle ovet ja
lokakuun 2008 alussa Timo jo ottikin suunnakseen Kalibu Akatemian
Malawissa. Seuraavaksi saamme kuulla Tipen kuulumisia:
Kalibu lähetti Malawista tiimin Mosabikiin joulukuussa
pastoripariskunta Jimin ja Eileenin avuksi, jotka itse lähtivät
jouluksi Yhdysvaltoihin (josta ovat kotoisin), saadakseen paljon
ansaitsemansa levähdystauon ja loman, ja luodakseen uusia yhteyksiä
liiketoimintaansa silmällä pitäen, joten he todella tarvitsivat
apuamme. Tiimissä mukana olivat pastori Navaya, Mark, Timo ja Christopher.
Aluksi Timo meni Morrumbalaan edeltä käsin auttamaan ja 10 päivän
kuluttua muu tiimi tuli perässä.
Timo johti työpajaa paikan päällä ja palveli seurakunnassa kunnes
‘apujoukot’ saapuivat paikalle. Sen jälkeen he kiertelivät Kalibu Kwa
Yesu -seurakuntia, joita alueella on lukuisia. Pastori Navaya, Mark ja
Timo palvelivat ihmisiä, ja erityisesti Timo sai arvokasta
kenttäkokemusta niin saarnaamisesta kuin esimerkiksi siitä, kuinka
selvitä ruokamyrkytyksestä ‘puskassa’, missä ainut lääketieteellinen
apu tarjolla oli Herran apu. Eräässä seurakunnassa oli demonisoitu
nainen, joka vapautui pastori Navayan rukoiltua hänen puolestaan.
Halleluja! Monia innostavia pelastus-, parantumis- ja
vapautumistodistuksia kuultiin reissun aikana, mikä on tavallista kun
lähetämme tiimejä palvelemaan maaseutualueille. Jumala vahvistaa
saarnatun Sanan ihmein ja merkein.
Paikalliset pastorit olivat innoissaan nähdessään ‘azungujen’ eli
valkoisten miesten nukkuvan seurakunnan rakennuksen lattialla ja syövän
samoja ruokia kuin hekin söivät. Kuten pastori Renato sanoi: “Jos he
ottava sinut vastaan, he ottavat vastaan myös sanomasi.” Et voi koskaan
tavoittaa heitä evankeliumilla, jos loukkaat heitä. Pastori Renato,
joka on Brasiliasta kotoisin, on yksi uskollisista
lähetystyöntekijöistä Mosambikissa Jimin ja Eileenin rinnalla.
Brasilialaisena hän rakastaa jalkapallon pelaamista ja koska
afrikkalaiset myös rakastavat jalkapalloa, tämä yhteinen ‘rakkaus’ on
avannut Renatolle monia ovia tavoittaa nuoria tuolla alueella. Jopa
paikallinen radioasema antoi Renatolle taannoin mahdollisuuden julistaa
evankeliumia heidän ohjelmissaan.
Mosambikin matkamme ei ollut pelkkää työtä, levollekin oli oma aikansa.
Tiiminä menimme rannalle lähellä Quelimanea ja vietimme joulun siellä.
Kyseinen ranta jatkuu silmänkantamattomiin ja aamuisin saatoit
istuskella rantahiekalla ja seurata kun kalastajat tulivat saaliineen
rantaan oltuaan kalassa koko yön. Sen tuoreempaa kalaa ja merenelävää
ei voi ostaa sitten mistään! Tuo näkymä oli kuin suoraan Uudesta
Testamentista - aivan kuin olisi istunut Galilean järven rannalla
odottamassa Pietaria kalasta öisine saaliineen.
Missiomme Mosambikiin oli kaikin puolin onnistunut ja se kesti noin
viisi viikkoa. Olen varma, että se oli siunaus myös paikallisille
seurakunnille. Toki meillä oli jotain pikkuongelmia - pari rengasrikkoa
- mikä on Afrikassa odotettavissa, mutta muuten Herra varjeli ja
siunasi meitä. Jeesuksemme on ihana ja palkitsee ne, jotka häntä
etsivät ja palvelevat!
|