Huhtikuun viimeinen viikonloppu kokosi Out of African ystäviä kaikkialta
Suomesta Lahteen konferenssia varten. Pastori Michael pääsi kuin pääsikin
tulemaan Suomeen Islannin tulivuorenpurkauksesta johtuneesta tuhkaongelmista huolimatta.
Rukous avasi tien Suomeen uutta reittiä pitkin ja ehtipähän pastori Michel
matkalla tervehtiä Liettuankin ystäviä, jotka ajoivat hänet Vilnasta Tallinnaan
lautalle - yötä myöten. Siinä oli mitä parhain esimerkki toimivasta ja
uhrautuvasta rakkaudesta. Ihan kirjaimellisestikin.
Viikonlopun aikana pastori Michael
opetti 1.Mooseksen kirjasta, alkaen,
no mistäs muualta kuin alusta käsin. Jumalan teot Vanhan liiton
perheväen
elämässä haastoivat meitä, heidän puutteistaan ja epäonnistumisistaan
huolimatta
(tai ehkä juuri niiden tähden). Perjantai-iltana aloitettiin alusta ja
lauantaina käytiin läpi luomiskertomusta - ihminen, Jumalan
erinomaisuuden
ilmentymä, ja jatkettiin tutkien Aatamin ja Eevan elämää.
Lauantai-iltana
tutkittiin millaista elämä oli Nooan päivinä. Sunnuntai aamua ‘tähditti’
Aabrahamin elämä - uskon isä ja Jumalan ikuinen ystävä.
Henkilökohtaisesti tämä
oli sanoma, joka puhutteli monella tapaa. Aabrahamin elämän jälkeen
pastori
Michael saarnasi Jumalan vierailuista ja Hänen uskollisuudestaan mitä
tulee
Hänen antamiensa lupauksien toteuttamiseen omiensa elämässä - huolimatta
heidän
vajaavaisuuksistaan - Iisak, lupauksen lapsena, oli Jumalan valinta
kaikesta
huolimatta. Se antaa meillekin toivoa kun etsimme Jumalan todellisuutta
ja tahtoa
omaan elämäämme.
Tämäkään konferenssi ei olisi
ollut mahdollinen ilman kaikkia niitä
vapaaehtoisia, jotka palvelivat viikonlopun aikana, mukaan lukien
muusikot.
PraiseFactory, Andreas Wirthin johtamana johti kansaa ylistykseen ja
palvontaan
läpi viikonlopun kokousten, valmistaen sydänten maaperää saarnatulle
sanalle.
Pirkkalassa ja Valkeakoskella kokoontuvat kotiseurakunnat olivat mukana
myös
vahvalla panostuksella kokusten juonnossa ja kirjapöydällä. Jouni
Rantanen ja
Perttu Kujala, jotka tahoillaan luotsaavat laumoja (ja tekevät yhdessä
myös
töitä) johtivat kokouksia ja jakoivat ehtoollisen sunnuntaina. Henry
Vilhunen
ja Petri Patronen tulkkasivat taasen kerran mainiosti ja elävästi
pastori
Michaelia.
Suurin osa vieraista oli Suomesta,
mutta ainakin yksi vieras oli tullut
ulkomailta asti viikonloppua varten. Hän oli Heinz, sveitsiläinen
31-vuotias
hitsaaja, joka oli tullut paikalle niin kuin itse sanoi, “Jumalan
kehottamana”.
Alun alkaen hän oli kuullut Michaelista Voittava rukous -kirjan kautta,
jonka hän
oli saanut käsiinsä jonkun ystävän kautta palvellessaan jollain OM:n
laivoista
taannoin. Jumalalta ei mielikuvitusta puutu, kun hän junaileee omiensa
elämää!
Heinz oli kovin rohkaistunut siitä, mitä sai kokea viikonloppuna ja
siitä
Jumalan puheesta ja johdatuksesta, jota hän kertoi viikonlopun aikana
kokeneensa.
Minun rukoukseni on, että Heinz ei
ollut ainoa, joka sai kokea Jumalan
puhetta ja puuttumista elämäänsä. Ellei Jumala saa tehdä työtä sisimässämme ja
sydämissämme saaden aikaan Hänen mielensä mukaista muutosta, meiltä jää
koko
asian ydin huomaamatta. Jumala haastoi minuakin olemaan odottavalla
kannalla
omassa vaelluksessani Hänen kanssaan - odottamaan Hänen puuttumistaan
asioihin
ja vierailuaan omaan elämääni. Hän on uskollinen Jumala ja tekee sen
minkä
lupaa. Hän on mielellään Jumala elämässämme - kunhan mevain suomme Hänelle
siihen mahdollisuuden.