Jonkun kanssamatkaajan tuliaspullojen sisältö oli näet kohtalaisen kattavasti nyt kostuttanut pienen matkalaukullisen vaatteitani. Oli siinä se hyvä puoli että tulipahan asetuttua taloksi ihan kertaheitolla omaan vierasmajaani - pääsin heti pyykkäämään ja mikäs sen kotoisampaa kuin omat pyykit kuivumassa kylppärissä! Pääsin siinä samalla myös itse siitä siunauksesta osalliseksi minkä monien ystävien lahjoitukset ovat tehneet mahdolliseksi - niin toimivaksi on tuokin mökki varustettu.

Seuraavana aamuna kohtalaisen aikaisin lähdimme Francis Bandan kanssa liikkeelle tavoitteenamme kulkea läpi koko koulun alue. Ajankohta johtui siitä että tavoitteenamme oli välttää kuumin aika päivästä. Francis, oppaani tuolla kierroksella, on Kalibu Academyn poikien johtajaoppilas ja viimeisen apostolisen konferenssin oppilaille vanha tuttavuus. Francis vierailu pastori Michaelin kanssa Suomessa nyt loppuvuodesta 2009 ja takaisin Malawissa he olivat ehtineet olla vasta viikon kun menin siellä käymään. Franciksen oma elämä on esimerkki siitä hyvästä hedelmästä, jota oppilaiden elämässä on koulun tähden havaittavissa ja eräässä iltakokouksessa Apostolisessa hän kertoi omasta tehtävästään koulun toisena johtajaoppilaana. Johtajuuteeen liittyy aina myös vastuu ja velvoitteet, se kävi ilmi myös Franciksen todistuksesta.

Ilmapiiri koulun alueella oli varsin levollinen ja leppoisa tuona lauantaiaamuna kun alueella kuljimme. Oppilaat siivosivat asuntoloitaan ja iloista puheensorinaa kuului touhun lomassa. Kaikki vastaan tulevat oppilaat tervehtivät meitä kuten Kalibussa kuuluu. Kunpa meilläkin voisimme oppia huomioimaan edes tuttujamme yhtä  suoraselkäisesti, ja joskus peräti tuntemattomiakin! Jatkoimme kierrostamme aamuauringon mukavasti jo lämmittäsessä koulun läpi kävellen. Oppilaiden siivoustöitten lisäksi alueella jatkuvat useammallakin taholla rakennustyöt. Niin luokka- kuin asuntolatilaa tarvitaan kun sana koulusta leviää aina vaan laajemmalle, ja halukkaita oppilata kouluun riittää. Jo useamman vuoden valmiina olleet rakennukset saavat rinnalleen uusia koko ajan. Häkellyttävää oli nähdä myös ruokala - niin lukuisat penkkirivit ja siinä samalla mietin minkälainen puheensorina paikassa vallitsisi oppilaiden täyttäessä paikan. Piipahdimme myös keittiön puolella katsomassa ja siellä keittiön henkilökunta tekikin töitä täydellä teholla lauantainakin - asuuhan suurin osa oppilaista koululla asuntoloissa ja siten myös viikonloppuina ruokittavia nälkäisiä koululaisia riittää.

Monenlaisia mietteitä nousi mieleeni ihaillessani kaunista ympäristöä ja tavatessani koulun oppilaita, joiden kanssa välillä pysähdyimme vaihtamaan muutaman sanan. Vierailun kohokohta minullekin oli, kuten muistelen jonkun toisenkin Suomi-vieraan joskus maininneen, lauantai-illan kokous, johon kaikki asuntolaoppilaat ja suurin osa henkilökuntaa ottivat osaa.  Oli huikea kuulla lasten innostunut ylistäminen ja laulu - joka jatkui ehtoollisella ja todistuspuheenvuoroilla, jotka olivat juuri niin aitoja kuin lapsilta voi odottaakin - ja kuitenkin sinällään käsittelivät isoja asioita mm. isän ja äidin kolarista selviämistä tai parantumisia. Eräs varsin palavasydäminen nuori sisar (hieman toisellakymmenellä) todisti miten oli oppinut vetoamaan Jumalaan Hänen sanansa lupausten pohjalta - kun aluksi ei vastausta rukouksiin kuulunut, ja tuon totuuden sisäistettyään oli alkanut tulosta tulla! Siitä hän iloitsi ja todisti. Jumala kun ei Itseään kiellä saata! Sain minäkin tuoda terveiset tuossa iltakokouksessa ehtoollisen jälkeen ja sen jälkeen pastori Michael kertoi oppilaille (eikä varmaankaan ensimmäistä kertaa) Suomen uskovien roolista koulun rakentamisessa ja rahoittamisessa, ja olipa sen kokoustilan katolla paikoillaan pysymistä kun riemu ja valtaisa ylistyksen pauhu kohosivat kiitoksena Isän valtaistumen eteen kun koululaiset kiittivät Jumalaa suomalaisista, jotka olivat tuoneet heidän itse kunkin elämään niin suuren siunauksen. Se oli liikuttavaa. Ottakaa täällä Suomessa vastaan nuo kiitokset myös!

Lämpimin terveisin
Kati Spratt