Miten voisimme täyttää lähetyskäskyn? Miten voisimme tehdä opetuslapsia? Vuosien varrella olen kuullut paljon opetuksia ja mielipiteitä opetuslapseudesta.

Olen myös nähnyt monia eri kursseja ja kouluja sekä ollut itse mukana kaikenlaisissa projekteissa, joiden tarkoituksena on täyttää lähetyskäsky: Ihmisten opetuslapseuttaminen.  Haluan kiinnittää meidän huomiomme muutamaan seikkaan lähetyskäskyssä, jotka ovat mielestäni jääneet liian vähälle huomiolle.

Ensinnäkin, meitä ei ole kutsuttu tekemään käännynnäisiä jonkun kirkkokunnan erityisopeille, vaan opetuslapsia Jeesukselle. Jehovan todistajilla on tapana heti alkuun lähes aivopestä käännynnäisensä täyteen erityisoppejaan. Kun raukan pää on sitten tarpeeksi paisunut ns. ”oikeasta opista”, niin avot! Siinä meillä on valmis Jehovan todistaja. Kunpa kristityillä opetuslapsien tekeminen olisi yhtä helppoa!

Meitä ei ole kuitenkaan kutsuttu toimimaan näin. Opetuslapseus ei ole meillä ainoastaan opillinen kysymys, vaikka sekin on tärkeää. Kysymys on elämästä. Ovatko opetuslapsemme vain täynnä moraalia, täynnä tietoa ja täynnä oppeja? Vai ovatko he täynnä elämää? Nimittäin sitä elämää, joka Kristus toi maailmaan? Opetuslapseudessa on lopulta kiteytettynä kyse vain siitä, että opetamme ihmisiä elämään suhteessa Jeesukseen. Tämä voi onnistua vain jos itse olemme elävässä ja todellisessa yhteydessä elävään Jumalaan.

Tästä pääsemmekin siihen, että meidän tulisi tehdä opetuslapsia. Jos etsimme tälle luonnollista esimerkkiä, niin voisimme sanoa, että lapsia on ylipäätään aika vaikea tehdä. Haikara kun ei niitä tuo, vaan ne syntyvät. Lapsi voi syntyä ja kasvaa terveellä tavalla ainoastaan terveessä rakkaussuhteessa. Sama pätee hengelliseen todellisuuteen. Opetuslapsia syntyy kun me olemme rakastuneet Herraamme Jeesukseen ja seuraamme häntä. Opetuslapsia syntyy, kun rukouskammiossa asioimme rakkaan taivaallisen Isämme kanssa.

Walesin herätyksessä 1900-luvun alussa suuri osa uskoontulleista menetettiin. Vuosi pari herätyksen jälkeen he elivät elämäänsä Jumalasta piittaamatta niin kuin ennenkin.  Walesin herätyksessä itse palvelleen kuuluisan esirukoilijan Rees Howellsin mukaan sadon menettäminen ei johtunut siitä, että vastasyntyneitä kristittyjä ei olisi opetettu tarpeeksi. Hänen mukaansa ongelma oli siinä, että valtavan kiireen takia, heitä ei rukoiltu sisälle Jumalan valtakuntaan. Hänen mielestään ongelma oli esirukouksen puute, eikä niinkään opetuksen.

Mitenkäs meillä länsimaissa nykyään? Tilastojen mukaan vain noin viisi prosenttia evankelioimiskampanjoissamme uskoontulleista (lue: syntisen rukouksen rukoilleista) päätyy oikeasti seuraamaan Herraa. Toinen järkyttävä tilasto on se, että ne jotka ovat käyneet jonkinasteisen raamattukoulun luopuvat uskosta keskimäärin useammin kuin ne, jotka eivät koskaan ole käyneet. Ongelma ei varmaankaan ole opetuksen puute. Ongelma on Herran läheisyyden puute. Ongelma on rukouksen puute.

Elämä synnyttää elämää. Haasteemme on löytää Jeesus Kristus todellisella tavalla tänään, jotta meillä olisi jotain todellista annettavaa synteihinsä hukkuvalle maailmalle.