Ikävuosissa olen jo lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Ehkä se johtuu vain ennenaikaisesta kolmenkympin kriisistä, mutta monesti viime aikoina havahtunut siihen, että mielessäni pyörii kysymys: Mitähän sitä isona tekisi?

Kysymyksen voisi myös muotoilla näin: Miten saada vaikutusvaltaa? En toki haluaisi sitä itseäni varten. En halua tehdä itseäni tunnetuksi, vaan Jumalan. Miten minun siis tulisi elää, jotta tämä maailma voisi nähdä ja kuulla, että Jumala elää? Maailman yhtälö tuntuu erään kirjan otsikkoa mukaillen olevan tämä: menestystä + ystäviä = vaikutusvaltaa. Joskus jopa kristillisessä piirissä tuntuu, että yhtälö pitää kutinsa, vaikka niin ei pitäisikään olla.

Pohdin tätä kysymystä Raamatun ja kirkkohistorian valossa ja mietin, miksi toiset kristityt jättävät jälkensä historiaan ja toiset kovasta yrityksestä huolimatta eivät? Mikä on merkityksellinen kristityn elämä? Miten voisin muuttaa maailmaa, jossa elän? Miten voisin tavoittaa ihmisiä?

Maailman vaikutusvaltaisin mies
 
Löysin kysymykseeni ainakin osittaisen vastauksen Paavalin kirjeistä. Olin jo pitkään pohtinut Paavalin elämää ja tutkinut erityisesti hänen vankilasta kirjoittamiaan kirjeitä. Mielestäni Paavali oli Jeesuksen jälkeen maailman vaikutusvaltaisin mies. Hänen kirjoituksiaan on enemmän Uudessa Testamentissa kuin kenenkään muun apostolin. Elinaikanaan hän perusti vain noin kolmetoista seurakuntaa. Nuo seurakunnat eivät kuitenkaan olleet mitään sisäänpäin lämpiäviä pieniä sosiaaliklubeja vaan orgaanisia lähetyskeskuksia, joiden kautta sanoma elävästä Jumalasta levisi koko tunnettuun maailmaan.

Toisin kuin Pietarin, Paavalin ei missään kerrota käännyttäneen tuhansia kerralla uskoon. Pietari omassa kirjeessään jopa kehuu uskonveljensä kirjeitä vaikeatajuisiksi. Kuitenkin ilman noita kirjeitä, meillä ei olisi tänään kristinuskoa. Emme osaisi käsittää Jeesuksen sanoja oikein. Pidetään myös mielessä, että erään Martti Luther nimisen augustinolaismunkin uskonnollisen vallankumouksen sytykkeenä toimivat nimenomaan Paavalin kirjoitukset, eivät niinkään Jeesuksen. 2000 vuotta myöhemmin nuo kirjoitukset yhä mullistavat ihmisten elämiä ja askarruttavat teologeja. Kuoltuaankin Paavali yhä puhuu, ehkä äänekkäämmin kuin koskaan! Mikä oli Paavalin hänen vaikutusvaltansa salaisuus?

Paavali kärsi, näki vaivaa ja raatoi evankeliumin eteen, jopa enemmän kuin muut apostolit. Se ei kuitenkaan ollut yksin hänen vaikutusvaltansa salaisuus. Hänen vaikutuksensa tähän maailmaan ei riippunut myöskään hänen komeasta ulkomuodostaan, lumoavasta karismastaan tai vakuuttavista puhujanlahjoistaan. Paavalin omista sanoistaan voimme päätellä, että mitä vähää ulkoista magnetismia hänelle oli suotu, sitä hän jääräpäisesti kieltäytyi käyttämästä edukseen.  (mm. 1. Kor. 2)

Paavali puhuu kirjeessään kolossalaisille vaikutuksesta, joka toimii hänen elämässään voimakkaasti: Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa. Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet. (Kol. 1:29-2:1) Me voimme kutsua tätä vaikutusta myös vaikutusvallaksi, auktoriteetiksi, voiteluksi jne. Amplified käännös kääntää sanan vaikutus oivallisesti ilmauksella superhuman energy eli yli-inhimillinen energia. Paavalissa vaikutti yli-inhimillinen voima, jonka tiliin Paavali laskee työnsä hedelmät – jopa sen että hän yli päätään jaksoi tehdä töitä niin paljon kuin jaksoi.

Jos luemme ajatuksella vaikkapa 2. Korinttolaiskirjeen pienet välähdykset siitä,  millaisia töyssyjä Paavali oli kymmenen vuoden apostolinkyytinsä aikana saanut, ymmärrämme, että jos hän olisi elänyt tänään ja niistä kaikista vielä selvinneenä, olisi moni meistä  ohjannut hänet eläkepäivinään terapiaan ja sielunhoitoseminaareihin. Niin rajut ovat jo pelkästään emotionaaliset vammat. Paavali sai kuin saikin eläkevuosinaan hektisen kiertolaiselämän sijaan keskittyä eheytymiseen – nimittäin vankilassa, josta myös kirje kolossalaisille on kirjoitettu.   

Pieni mies, suuri Jumala

Paavalilla ei ollut vaikutusvaltaa, vielä vähemmän vaurautta ja enemmän vihamiehiä kuin tosiystäviä. Tämä ei kuitenkaan häntä haitannut. Hän oli saanut omassa elämässään oppia, että ”vain yksi on tarpeen.” Hän tunsi maailman vaikutusvaltaisimman miehen. Jeesus Kristus, välimies Jumalan ja ihmisten välillä oli hänen paras ystävänsä. Paavali oli nimensä mukaan pieni, mutta hänellä oli suuri Jumala.

Paavalin vankeutta edeltäneet vuodet olivat kiireisiä. Hän julisti evankeliumia sekä julkisesti että kodeissa. Yötä päivää hän kyynelin neuvoi seurakuntia, taisteli kynsin hampain harhaoppeja vastaan, väitteli synagoogissa juutalaisten kanssa. Lisäksi hän koulutti jatkuvasti uusia työntekijöitä. Hän oli uskollinen työntekijä, kärsi ja näki vaivaa. Kun tarkastelemme Paavalin myöhempiä kirjeitä seurakunnille (Filippiläis-, Kolossalais-, Efesolaiskirje) huomaamme hänen olevan vangittuna. Näiden kirjeiden tunnelma on erilainen kuin aikaisemmissa kirjeissä. Niiden tunnelma ja näkökulma on jotenkin taivaallinen.

Vangittuna Paavalin elämäntilanne muuttui radikaalisti. Yksinkertaisesti sanottuna Paavalin ulkoinen, näkyvä palvelutyö oli ohi. Kuitenkin hän teki palvelustyötä tehokkaammin kuin aikaisemmin. Jos tutkimme näitä vankilakirjeitä huomaamme, että tämä mies saattoi kyllä olla vanki, mutta se ei häntä rajoittanut. Tämä johtuu siitä, että hän vankilassa riutuessaan oli tullut näkemään elämänsä siitä näkökulmasta käsin, että hänet oli asetettu Kristuksen kanssa taivaallisiin. Paavali oli tullut tietoiseksi, että hän saattoi palvella Jumalaa jopa tavalla, jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin näin selkeästi nähnyt tai oivaltanut. Hän ymmärsi, että hän ei ollut vain roomalaisen vartijaan kahlittuna sellissä, vaan Kristuksen kanssa taivaallisissa. Näkymät sieltä ovat huomattavasti avarammat!

”Kiina-ilmiö”

Joskus kun olemme kiireisiä Jumalan valtakunnan työssä, emme näe sitä, kuinka paljon Jumala voikaan tehdä. Emme näe metsää puilta. Kiinassa Watchman Nee lähes kolmenkymmenen vuoden ajan uskollisesti opetti Sanaa ja perusti raamatullisia kotiseurakuntia. Hänen voimakas opetustyönsä loi pohjan maineikkaalle Kiinan kotiseurakuntaliikkeelle. Kun kommunistit vangitsivat hänet vuonna 1952, hänen liikkeessään arvioitiin olevan noin neljännesmiljoona kristittyä. Kaikki olettivat, että tämä ennen näkemättömän raivoisa vaino olisi kristinuskon loppu Kiinassa. Kun kahdenkymmenen vuoden jälkeen lopulta joitakin länsimaisia lähetystyöntekijöitä sitten pääsi Kiinaan, he saivat hämmästellä, kuinka maanalainen liike oli kasvanut 30 miljoonaan kristittyyn – karmeissa olosuhteissa.

Watchman Nee vietti elämänsä viimeiset 20 vuotta kolkossa tyrmässä, mutta sieltä käsin hän Kristuksen kanssa hallitsi. Hänen työnsä levisi 20 vuoden aikana vankilassa nopeammin ja pidemmälle kuin 30 vuoden aikana elopelloilla. Kirjoitustensa kautta hänen vaikutuksensa levisi jopa länsimaihin asti.   Varma on tämä sana; sillä jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita. (2. Tim. 2:11-12)

Kahleissa, vaan ei vankina

Tutkitaanpa hieman kolossalaiskirjettä. Paavali siis kirjoittaa vankilasta, jonne muutama uskova pääsee häntä tapaamaan aina silloin tällöin. Niin Paavali sitten kahleissa opettaa näitä muutamaa uskollista. Kun luet hänen tekstiään, et kuitenkaan saa mistään sitä vaikutelmaa, että hän olisi jotenkin rajoitettu. Hän kirjoittaa:
Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa. Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa. Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä…  pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen. (Kol. 1:28-2:2)

Tämä on siis vangitun miehen tekstiä. Vaikuttaako Paavali sinusta jotenkin kahlitulta tai sidotulta? Hän kertoo näkevänsä vaivaa, taistelevansa ja kilvoittelevansa niin kuin vapauden päivinään. Hän julistaa: ”Kylläpä olen teidän kolossalaisten puolesta paininut ja taistellut!” Mistä hän oikein puhuu? Esirukouksesta. Kun lukee hänen kirjeitään, ei äänessä olekaan turhautunut, ahdistunut ja paineinen mies. Vaikka Paavalin ruumis olikin kahleissa, hänen henkensä oli vapaa.

Hän on taivaallinen esirukoilija, jota mikään ei voi kahlita. Hyvä sanoma on levinnyt laajalle, ja on joukoittain ihmisiä, joita hän ei ole tavannut. Ennen hän opetti heitä kasvoista kasvoihin, nyt hän vain tuntee heitä nimiltä, kun viestit vastakääntyneistä kristityistä tavoittavat hänet. Sillä ei ole nyt väliä ettei hän olekaan fyysisesti läsnä heitä auttamassa. Hän on hengessä läsnä ja iloitsee nähdessään kaiken olevan kunnossa: Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen. (Kol. 2:5)

Paavali on nyt omassa sarjassaan. Hän on taivaallisissa ja painii ja kamppailee kolossalaisten puolesta. Hän on liittynyt taivaalliseen ylipappiin, joka aina elää esirukoillakseen. Hän on astunut ikuiseen pappeuteen ja hän on löytänyt paikkansa esirukouksesta. Kahlehdittuna roomalaiseen vartijaan hänen liikkumatilansa oli rajattu. Pääsy Jumalan valtaistuinsaliin oli kuitenkin auki. Tämän lisäksi hänellä oli aikaa, aikaa asioida valtaistuinsalissa.  

Paavalin kirjeet vankilasta (erityisesti Kolossalais- ja Efesolaiskirje) ovat täynnä rukousta, palvontaa ja kuvausta taivaallisesta todellisuudesta. Välillä tuntuu, että Paavali ei itsekään tiedä palvoisiko, rukoilisiko vai saarnaisiko.  Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta… Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on…en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani… Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä… hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Aivan kuin Paavali olisi ollut toinen jalka taivaassa ja toinen maan päällä.

Paavalin elämää räjähtävää vaikutusta ei edes vankila voinut pidätellä. Kuin hyökyaalto Jumalan voima virtasi hänestä ja teki työtään. Joskus ajattelemme, että jos emme voi julistaa evankeliumia, emme saa mitään aikaiseksi. Saatanakin varmasti luuli saaneensa riemuvoiton kahlitessaan Paavalin telkien taakse mätänemään. Mutta vankilassa Paavalin työt vasta alkoivat. Kun tutkin Paavalin kirjeitä, tuntuu että evankeliumi levisi nopeammin kuin koskaan. Vankilasta käsin hän kirjoittaa:
Mutta minä tahdon, että te, veljet, tietäisitte, että se, mitä minulle on tapahtunut, on koitunutkin evankeliumin menestykseksi, niin että koko henkivartioston ja kaikkien muiden tietoon on tullut, että minä olen kahleissa Kristuksen tähden, ja että useimmat veljistä, saaden Herrassa uskallusta minun kahleistani, yhä enemmän rohkenevat pelkäämättä puhua Jumalan sanaa… Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! (Fil. 1:12-14 ja 4:4)  Jumalan sana ei todellakaan ollut kahlehdittu. (2. Tim. 2) …josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne…(Kol. 1:5-6)

Paavali nälkä Kristuksen tuntemiseen ei tuntenut rajoja. Vankilassa olleessaan hän ei kaivannut vapautta, vaan Kristuksen syvempää tuntemista! …minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen… yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa. (Fil. 3)

Tässä oli mies, jolle Kristus oli todellinen. Tässä oli mies, joka sanoi, että ”elämä on minulle Kristus.” Kristuksen tunteminen läheisesti oli hänen vaikutusvaltansa salaisuus. Jumala tarvitsee hengellisiä ihmisiä, joilla on hengellistä voimaa, todellista vaikutusvaltaa, todellista yli-inhimillistä energiaa järisyttää tätä maata.

Vaikutusvaltaa ja pysyvää hedelmää eivät tuo ponnistelumme. Tahdon voimamme ei riitä liikuttamaan tätä maailmaa. Jeesus ei koskaan pitänyt itsestään meteliä. Hän ei yrittänyt nousta parrasvaloihin, päinvastoin hän pakeni niistä. Hän oli kuningas, mutta hän ei koskaan ajanut omaa etuaan tai kampanjoinut itsensä puolesta. Hän ei edes koskaan kirjoittanut mitään ihmeellisistä saarnoistaan ylös. Ei hän välttämättä edes tiennyt että hänestä kirjoitettaisiin evankeliumeita, joita me nyt voimme lukea. Hän ei halunnut olla suuri profeetta, vaan kuuliainen Isän poika. Hän tunsi Isänsä ja koko elämänsä pysytteli lähellä Isäänsä. Hän, joka sanoi ”minä olen hiljainen ja nöyrä” mullisti koko maailman. Paavali sai vankilassa oivaltaa, että kaikki taivaalliset siunaukset on annettu meille Hänessä. Hän elää meissä. Maailman vaikutusvaltaisin henkilö elää meissä. Itsestämme emme löydä vaikutusvaltaa. Maailmasta emme löydä vaikutusvaltaa. Missä sinä olet? Taivaallisissa vai maan päällä? Itsessäsi vai Hänessä?

Petri Patronen