Michael Howard kirjoittaa Malawin raamattukouluprojektista PDF Tulosta Sähköposti

265374_hands_union.jpgMichael Howard uutiskirjeessä 2010-02:

Olemme kerta kaikkiaan innoissamme mahdollisuudesta rakentaa uusi raamattukoulu! Kuljettuamme Suomea ristiin rastiin katsomassa kaikkia ajateltavissa olevia tiloja hotelleista ja kouluista sairaaloihin ja hoitolaitoksiin löytämättä yhtäkään sopivaa rakennusta oli selvää, että Herralla oli jotain muuta mielessään. Tyydyimme yksinkertaisesti odottamaan Herraa sen enempiä hermoilematta. Sen jälkeen on käynyt ilmiselväksi, että raamattukoulun täytyy sijaita juuri täällä Malawissa.

Pyhän Hengen ilo, voitto ja innostus pulppuavat sielussani ja vakuuttavat ehdottoman varmasti, että tämä on kiistattoman oikea päätös. Kaikki on paikallaan ja valmista rakentamista varten. Meillä on yli kymmenen hehtaaria maata kaupungin vesi- ja sähköjohtoineen. Taustalla kohoaa lumoavan kaunis Michiru-vuoren luonnonsuojelualue Blantyren kaupungin länsirajalla ja aivan koulun vieressä. Tietenkään näinä taloudellisesti levottomina aikoina rakentaminen ei ole luonnollisesta näkökulmasta katsottuna järkevää, mutta Herra on taloutta suurempi ja Hän on selvästi antanut meille vihreän valon.

 

Mitkä ovat ne tekijät, jotka tekevät tästä päätöksestä meille niin ilmiselvän? Olemme harkinneet ensisijaisesti seuraavaa kolmea näkökohtaa:

 

1. Mielestämme on valtavan tärkeää erottaa kaikki opiskelijat länsimaisesta kulttuurista ja ajattelutavasta, jotta he voivat omistaa kaiken energiansa ja ponnistelunsa Sanan opiskeluun ja siihen, että voivat harjaantua kuulemaan siunattua Pyhää Henkeä. Kun ajattelemme, että opetuslapset olivat Herran seurassa 24/7 kolmen ja puolen vuoden ajan, mikä saa meidät kuvittelemaan, että voisimme kouluttaa tehokkaita astioita yhtään sen vähemmässä ajassa tai huonommissa olosuhteissa? Opetuslapseus on harjaantumista elämäntyyliin. Mitään aitoa elämäntyyliä ei voi mitenkään syntyä, jos opiskelijat käyttävät puolet akateemisesta elämästään koulumaksujen hankkimisesta huolehtimiseen opintoihin keskittymisen sijasta, niin kuin tapahtuu useimmissa länsimaisissa koulutuslaitoksissa. Afrikassa kaikki opiskelijat vapautuvat länsimaisen elämän ja tapojen hälinästä. He oppivat myös vapautumaan luonnollisista kansalaisuuksistaan toimiakseen aidosti erotettuina, kutsuttuina astioina ja Jumalan väkevän valtakunnan todellisina, toimivina kansalaisina. Mistään astiasta ei voi tulla todellista esirukoilijaa, jos se pysyy kansallismielisenä. Meidät on kutsuttu ulos kansakunnista ja kansakuntauskollisuudesta, jotta meistä tulisi Hänen omaisuuskansansa. Pyhä Henki tekee erittäin väkevää työtä johdattaen kaikki opiskelijat kuolemaan itselleen, jotta Herra voisi elää kokonaan ja väkevästi heissä ja sitten heidän kauttaan. Kaikkia opiskelijoita koulutetaan esirukouksen taidossa ja kaikessa, mitä siihen liittyy.

 

2. Käytännölliseltä kannalta tärkeää on hyvin todellinen kysymys kustannuksista. Raamattukoulun pyörittäminen täällä Afrikassa on paljon halvempaa ja kannattavampaa kuin länsimaissa, joissa kustannukset ovat valtavan paljon suuremmat. Samalla dollarilla tai eurolla saa paljon, paljon enemmän Malawissa kuin Amerikassa, Englannissa tai Suomessa. Tämä ei tarkoita sitä, että tasoa laskettaisiin millään tavalla. Taso tulee päinvastoin olemaan vähintään yhtä korkea, ellei korkeampi, kuin lännessä. Ruoka — joka on suurimmaksi osaksi luomua — on paljon terveellisempää, maukkaampaa ja valtavan paljon ravitsevampaa kuin useimmissa länsimaissa. Ei ole tarvetta maksaa valtavia lämmityslaskuja pakkassäillä, ja Malawissa sähkö ja vesi ovat edelleen suhteessa halvempia. Opiskelijat eivät rahoita henkilökunnan korkeita palkkoja, koska kaikki opettajat “elävät uskosta” ja antavat ilmaiseksi asiantuntemustaan samalla tavalla kuin Herra on antanut heille. Toisin kuin amerikkalaisissa ja eurooppalaisissa kouluissa, valtavia hallintokustannuksia ei ole eikä raamattukoulun toiminnassa tavoitella minkäänlaista rahallista voittoa. Kaikki nämä tekijät tarkoittavat, että kustannukset ovat noin kolmannes siitä, mitä ne olisivat muualla.

 

3. Valtavia tilaisuuksia ”oppia käytännössä” ei voi vähätellä. Opiskelijoille annetaan kaikki mahdollisuudet kokea todellisuutta käytännön työssä jokaisella palvelutyön ja elämän osa-alueella. Heille annetaan tilaisuus aloittaa oma paikallisseurakuntansa ja hoitaa sitä, olla mukana evankelioimistyössä syrjäseuduilla, osallistua työhön vankiloissa, orpokodeissa ja vanhainkodeissa ja tehdä työtä muslimien parissa. Malawissa ainoa palvelutyön rajoitus on se, minkä ihminen asettaa itse itselleen. Raamattukoulussa opiskelijoiden odotetaan panevan käytäntöön kaiken sen, mitä heille luokkahuoneessa opetetaan. Heidän edellytetään ryhtyvän opiskelemaan ”Tieto paisuttaa..” –oppiaineita vakavalla esirukouksella ja paastolla. Raamattukoulun henkilökunta asuu hyvin lähellä opiskelijoita, koska koulutuksessa on kyse paljon enemmän elämää antavasta hengestä kuin älyllisestä stimulaatiosta. Edellytämme Jumalan miesten ja naisten ilmentävän Kristuksen rakkauden ja armon elävää todellisuutta jokapäiväisessä elämässään.

 

4. Elämme 2000-lukua, jolloin akateemiset todistukset ovat erittäin tärkeitä. On aivan liian monia kouluja ja opistoja, jotka antavat valheellisia todistuksia. Niitä myönnetään opiskelijoille hyvin vähäisen työmäärän ja ponnistelun jälkeen. Malawin raamattukoulu tarjoaa täyden tutkintoon johtavan opiskeluohjelman. Tätä tarkoitusta varten raamattukoulu tulee olemaan yhteydessä hyvämaineiseen, kansainvälisesti tunnettuun oppilaitokseen ja toimimaan sen suojassa, ja sille kirjataan oikeus myöntää sekä loppututkintoja että diplomeja. Olemme kuitenkin hyvin tietoisia siitä, etteivät tutkinnot eivätkä diplomit tee todellisia Jumalan miehiä ja naisia. Aito astia murretaan ja muovataan ahdistuksen pätsissä ja syvässä läheisessä yhteydessä Herraan. Näitä asioita ei voi korvata. Vuosien aikana olemme kouluttaneet nuoria miehiä ja naisia tässä ihanassa ympäristössä ja olemme nähneet lähes jokaisen opiskelijan valmistuvan ja tulevan väkeväksi Herran astiaksi. Heitä käytetään monilla elämänalueilla maailman kansakunnissa vahvistamassa kaikkivaltiaan Jumalan ihmeellistä valtakuntaa. Suomessa olemme nähneet, miten dynaamisista nuorista miehistä on tullut pastoreita, vanhimpia ja voideltuja työntekijöitä täynnä Pyhän Hengen voimaa Hänen viinitarhansa erilaisilla vainioilla. Nämä nuoret miehet ovat tarttuneet jokaiseen tilaisuuteen harjoittaa käytännön palvelutyötä Malawissa, ja hedelmä on ollut hämmästyttävää ja kestävää. Sama pätee nuoriin miehiin ja naisiin Englannissa, USA:ssa, Australiassa ja muissa maissa. Yksi vahvimmista toteamuksista, jonka voin tehdä, on seuraava: Herran järjestyksen ja hallituksen synnyttämän voitelun ansiosta opiskelijat pystyvät kuulemaan Häntä selvästi ensimmäistä kertaa elämässään. Siksi heidän elämää koskevat päätöksensä eivät perustu järjettömiin tunteisiin ja päähänpistoihin vaan vakaasti Hänen väkevälle Sanalleen auktoriteettirakenteen ymmärtämisen kautta. Kasvatamme herätyssaarnaajien uutta sukupolvea!

 

Todellinen herätys on sitä, että seurakunta palaa Jeesuksen Kristuksen herruuden auktoriteetin alaisuuteen. Meillä on velvollisuutensa laiminlyövä, isätön seurakunta, joka on tuottanut isättömän sukupolven. Tarvitsemme sitä, että viisitahoiset palvelutehtävät toimivat täydellä teholla. Siinä erityinen painoarvo on aidoilla Pyhän Hengen nimittämillä — ei itse itsensä nimittäneillä — apostoleilla, jotka tuovat jälleen kerran ilmi Jumalan aidon hallinnollisen järjestyksen ja auktoriteetin kaikkivaltiaana Isänä. Meillä on käytännön todisteita siitä, että tämä menetelmä toimii dynaamisesti. Sen yksinkertaisesti täytyy toimia, sillä se on siunatun Pyhän Hengen laatima. Etsimme nyt partnereita, jotka ovat valmiita sijoittamaan, eivät Malawiin vaan tähän uuteen länsimaisten kristittyjen sukupolveen. He palaavat Suomeen, Englantiin, USA:an ja Eurooppaan ja tekevät vaikutuksen omaan sukupolveensa väkevällä, dynaamisesti Jeesuksen rakkaudessa saarnatulla ja opetetulla Sanalla tekopyhän uskonnon sijasta. On ihmeellistä, että tässä toimii käytännössä Saarnaajan kirjan jae 11:1: ”Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.” Satojen vuosien ajan lähetyssaarnaajat ovat lähteneet Euroopan, Britannian, Amerikan ja Kanadan rannoilta viemään ihmeellistä evankeliumia maailman ääriin. Elämät — tuo leipä — murrettiin ja vuodatettiin Jeesuksen Kristuksen asian puolesta. Nyt pitkän ajan kuluttua maailman kansakunnat tarjoavat Sanaa takaisin niille, jotka antoivat sen heille, lähettämällä Kristuksen väkevästi voideltuja palvelijoita vierailemaan alkuperäisiin lähettäjämaihin. Juuri tästä Malawin raamattukoulussa on kysymys. 
 
RocketTheme Joomla Templates