Koti arrow Opetuksia arrow Michael Howard kirjoitti uutiskirjeessä 2009-04
Michael Howard kirjoitti uutiskirjeessä 2009-04 PDF Tulosta Sähköposti
OoA_leijona_logo_KM_netti.jpgRakkaat ystävät ja työtoverit,

Näinä hyvin levottomina aikoina ihmiset kiinnittävät täysin luonnostaan katseensa luonnollisiin asioihin, jopa siinä määrin, että he huolestuvat ja alkavat pelätä. Jeesuksen opetus oli, ettemme saisi huolehtia mistään. Emme voi lisätä ikäämme kyynäränkään vertaa huolehtimalla asioista, joihin emme voi varsinaisesti vaikuttaa. Mitä voin tehdä romahtaneen talouden, yhteiskunnassa vallitsevan työttömyyden ja nälkäisten ihmisten keskellä? Kaikkein ensimmäiseksi minun on tartuttava Herraan kaikella voimallani ja kiinnityttävä lujasti Häneen, kunnes olen täysin yhtä Hänen kanssaan. Tämä on enemmän kuin mahdollista. Herran ylimmäispapillinen rukous oli, että voisimme olla yhtä Hänen kanssaan ja toinen toistemme kanssa niin kuin ihmeellisen kolmiyhteisen Jumalan persoonat ovat yhtä. Emme voi nauttia yhteydestä toistemme tai Herran kanssa, ennen kuin olemme yhtä itsemme kanssa! Monet kristityt ovat sisäisen kuohunnan ja ristiriitojen repimiä. Jeesus on uskomme alkaja ja täyttäjä. Heprealaiskirje julistaa voimallisesti: ”Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi” (Hepr. 2:10). Ajattele, että tämä väkevä, dynaaminen elävä Sana, joka muovasi maailmat ja jota ilman ei ole syntynyt mitään, tarkoitti meidän tulevan Jumalasta osallisiksi Hänen kauttaan. Se, että minut on tehty ”kirkkauden lapseksi”, on enemmän kuin mitä ihmismieli voi koskaan käsittää. Kristuksen tarkoitus on, että epäonnistunut ihmiskunta, jonka Jumalan väkevä tahto on lunastanut, tulisi osalliseksi Hänen jumalallisesta luonnostaan ja nauttisi Hänestä iankaikkisesti. Sana ”alkaja” on oikeammin käännettynä ”kapteeni” tai ”johtaja”. Suurena johtajana Jeesus avasi tien ja teki meille mahdolliseksi seurata Hänen jalanjäljissään, ei omalla tahdollamme ja voimallamme vaan siunatun Pyhän Hengen ihmeellisesti vaikuttavalla voimalla. Tämän Hän sai aikaan kärsimällä: tulemalla maailmaan, osoittamalla nöyryyttä ja äärimäistä kuuliaisuutta, antautumalla täydellisesti ja lopulta kuolemalla. Johtajana Hän avasi elämän tien ja antoi meille täydellisen voiton. Voittomme on siinä, että Hän voitti kuoleman. Meidän on kuoltava elääksemme. Suurena ylimmäisenä pappina ja synnittömänä esimerkkinä antautuneesta epäitsekkäästä elämästä johtajan on vaellettava se tie, joka Hänen seuraajiensa on kuljettava. Jeesus oppi kaiken kuuliaisuuden kautta, ja Hänet tehtiin täydelliseksi kärsimysten kautta. Kukaan meistä ei voi mitenkään päästä eroon kauheasta langenneesta luonnostaan niin kauan kuin ihmisen oma voima ja tahto hallitsevat. Se on mahdollista ainoastaan kuolemalla sille. Meidän on oltava valmiita kärsimään mitä tahansa ja kaikki, sen sijaan että sallisimme oman minämme saada kauhean aadamilaisen tahtonsa läpi.

Suurin täydellisyys, joka Kristus saavutti kärsimyksensä kautta, oli täydellinen alistuminen Jumalan tahdolle. Johtajaa on seurattava, ja hänen seuraajiensa on oltava valmiita kulkemaan samaa tietä Hänen kanssaan. Jeesus tuli ja Hänet tehtiin meidän kaltaiseksemme, jotta meistä voisi tulla Hänen kaltaisiaan. Kapteenina ja johtajana Hänen on pidettävä huolta seuraajistaan. Häntä on kiusattu ja koeteltu kaikessa niin kuin meitä, ja siksi Hän tuntee jokaisen heikkoutemme. Hän on kulkenut itse sen tien: yksinäisyyden, hylkäämisen, puutteen, väärinymmärryksen ja kuoleman partaalla seisomisen. Voitossaan Hän on ottanut vastuun sinusta, sinusta, sinusta!!! Ota Hänet esimerkiksesi ja johtajaksesi. Iloitse Hänessä ja salli Hänen tuoda sinut Isän kirkkauteen, jossa sinulla on kaikki tarvitsemasi auktoriteetti ja voima. Silloin huomaat, että huomiosi keskipiste muuttuu täysin ja Hän auttaa sinua selviämään kaikista koettelemuksistasi. Hän on käynyt ne läpi. Hän tuntee menetyksesi. Hän tuntee koettelemuksesi ja sydänsurusi ja samastuu sinuun niistä jokaisessa. Niin kuin Jumala teki Kristuksen täydelliseksi kärsimyksen kautta, Hän tekee myös meissä työtä tehdäkseen meidät täydelliseksi. Kyse ei ole omasta työstäsi tai taistelustasi. Hän on tehnyt sen. Hän on täyttänyt sen. Meiltä edellytetään, että kuolemme itsellemme, lepäämme Hänessä ja sallimme Hänen saattaa työn päätökseen. Hän haluaa kiihkeästi meidän olevan pyhiä, ja vain Kristus voi tehdä meistä pyhiä.

Meidän ei koskaan tarvitse kavahtaa sitä kärsimystä, johon meidät on kutsuttu ja jota ilman ei ole koskaan täydellisyyttä eikä pyhyyttä. Hänet tehtiin täydelliseksi kärsimysten kautta (mikä ei todellakaan tarkoita sairauksia ja tauteja), ja niin myös meidät. Hän johtaa meidät paikalle, jossa olemme täydellisesti ja kokonaan riippuvaisia Hänestä. Siinä paikassa on vapaus ja voitto sekä ratkaisu jokaiseen luonnolliseen ongelmaan. Ajattele, miten valtavia asioita Hän on täyttänyt puolestamme, ja iloitse!!
 
RocketTheme Joomla Templates