Aikaisemmin tällainen määritelmä seurakunnasta oli tuntunut minusta turvalliselta. Se oli kiteyttänyt oivallisesti yhteen napakkaan virkkeeseen vähän epämääräiseltä ja vaikeatajuiselta tuntuneen aihealueen, seurakunnan.

Määritelmä oli tyynnyttänyt kyselevää mieltäni ja saatoin ajatella: ”Huh, ai sellainen se seurakunta vaan on, en ole menettänyt mitään.” Nyt kun kuulin tämän virkkeen taas, aloin miettiä, mistä tämä määritelmä oikein tulee. Aloin jälleen kerran kysellä, mitä Raamattu puhuu seurakunnasta.  Sen valossa tämä oikeaoppiselta kuulostava seurakunnan määritelmä paljastuu siksi, mitä se oikeasti on: pelkäksi latteudeksi. Näin meille monesti käy: toistelemme oikealta kuulostavia määritelmiämme Jumalan suurenmoisista ja pyhistä asioista niin, että lopulta niistä tulee nuivia arkipäiväisyyksiä ja kliseitä.

Seurakunta on suuri salaisuus

Miten Raamattu sitten määrittelee seurakunnan? Tehdäänpä nyt niin, että tutkitaan seurakuntaa yhdestä kirjeestä, Paavalin kirjeestä efesolaisille.

Paavali mainitsee seurakunnan olevan suuri salaisuus (Ef.5:32). Kirjeensä alkuun hän kertoo hanakasti rukoilevansa, sillä kaikki mitä hän aikoo nyt kertoa efesolaisille tästä suuresta salaisuudesta, on niin painavaa.

Paavali rukoilee, että Pyhä Henki voisi suoda efesolaisille viisautta ja ilmestystä käsittää kaiken sen, mitä hän nyt kirjeessään kertoo. Paavali tiesi, etteivät ihmiset voi käsittää Jumalan syviä asioita, ellei Jumala itse niitä heille avaa. Siksi hän heti kirjeensä alkuun rukoilee, että efesolaiset käsittäisivät tämän valtavan salaisuuden, ei ainoastaan järkensä tasolla vaan myös sydämessään. Jumalan syviä asioita meidän kliseemme eivät nimittäin kykene kommunikoimaan.

Millaisten Jumalan totuuksien puolesta Paavali sitten rukoillen ponnistelee?  Ensimmäisenä Paavali opettaa seurakunnan olevan Kristuksen ruumis (Ef.1:22-23), jota Jeesus Kristus hallitsee kaiken päänä ja Herrana. Samalla seurakunta on myös Hänen täyteytensä, joka kaikki kaikessa täyttää. Seurakunta on siis Jumalan täyteys (Ef.1:22-23, 3:19). Seurakunta on myös Jumalan mestariteos (Ef.2:10), Hänen oma taideteoksensa, joka on luotu hyviä töitä varten.

Kun tutkit efesolaiskirjettä eteenpäin, löydät myös, että seurakunta on yksi uusi ihminen (Ef.2:15), yhtenäinen uusi ”ihmisrotu,” jossa kaikki eri kansat ovat sulaneet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tästäpä nouseekin yksi hyvä kysymys: Miten voimme perustaa ”uuden” seurakunnan, kun seurakunta on yksi?  Se ei ole mahdollista. Voit ajatella perustavasi uuden seurakunnan, kun et tykännyt vanhasta, mutta kun ajattelet asiaa Paavalin näkökulmasta, koko ajatus muuttuu vähintään absurdiksi.

Paavalin ei jätä määrittelyissään mitään arvailun varaan. Myös yltiöisänmaallisuus kokee hänen käsittelyssään kuoliniskun: emme näet enää ole Suomen kansalaisia, vaan todellinen identiteettimme on olla pyhien kansalaisia (Ef.2:19), taivaan kansalaisia. Kummalle isänmaalle sydämesi sykkii, Suomen tasavallalle vai Jumalan valtakunnalle?

Ketkä ovat todellisia sisaruksiani?

Seurakunta on myös Jumalan perhe (Ef.2:20). Siksi onkin kysyttävä, ketkä on sinun todellisia veljiäsi ja siskojasi? Jeesus katsoi omaksi perheekseen ne, jotka tekivät Hänen taivaallisen Isänsä tahdon. Seurakunta on myös Jumalan rakennus (Ef.2:21), Hänen temppelinsä, jossa sinä ja minä olemme rakennuskiviä.  Sen rakennuksen kulmakivenä, kasvupohjana ja perustuksena on Jeesuksen Kristuksen tunteminen.

Efesolaiskirjeen toinen luku huipentuu siihen kun Paavali paljastaa seurakunnan olevan Jumalan asumus. Siis Jumalan koti (Ef.2:22). Ilman todellista seurakuntaa Jumala olisi koditon tänään maan päällä. Ehkä siksi Hän suhtautui niin myötätuntoisesti jo Vanhan Testamentin aikana muukalaisiin ja kodittomiin. Ehkä juuri senkin vuoksi Israelin piti kulkea 40 pitkää vuotta erämaassa. He oppivat, miltä tuntuu olla koditon ja asua teltassa, samaan aikaan kun Jumala itse alentui asumaan heidän kanssaan - teltassa.

Paavalin opetukset eivät kuitenkaan pääty tähän. Seurakunta on myös Jumalan välikappale, jonka kautta Hän voi toteuttaa iankaikkisen aivoituksensa maan päällä (Ef.3:10-11). Seurakunta on Kristuksen morsian ja yhtä Kristuksen kanssa (Ef.5:22-23, 1.Kor12:12). Seurakunta on osa sitä suurta salaisuutta, sitä Jumalan ihmeellistä taloudenhoitoa, joka on ikuisista ajoista asti ollut kätkettynä, mutta joka nyt on paljastettu meille. Se, että armossaan Jumala on tämän meille paljastanut, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme pitää sitä itsestäänselvyytenä.

Näin Paavali siis määrittelee seurakunnan Efesolaiskirjeessä.  Eikö tämä herätäkin meitä pohtimaan seurakunnan olemusta? Jo näissä muutamissa luonnehdinnoissa löytyisi koko elämän ajaksi ammennettavaa. Älkäämme siis litistäkö tätä Jumalan suurta salaisuutta dogmeiksi, fraaseiksi ja latteuksiksi. Minusta tuntuu, että se mistä Paavali kirjeessään puhuu ei täsmää meidän arkitodellisuutemme kanssa. Kun näin käy, meidän on alettava etsiä syvempää ymmärrystä Sanasta ja alkaa sitten taivuttaa arkeamme kohti Raamatun todellisuutta, vaikka se tuntuisi kuinka kivuliaalta. 

Ajattelemmeko raamatullisesti? Vai mistä ajatuksemme seurakunnasta kumpuavat? Monesti jo usein kuulemamme kysymys, missä seurakunnassa sinä käyt, paljastaa ajattelumme virheellisyyden. Se paljastaa, että pidämme seurakuntaa joko jonain kirkkorakennuksena tai sitten jonain järjestönä tai organisaationa, joka tarjoaa meille uskonnollisia palveluja. Se organisaatio, jonka tarjonta sopii parhaiten omille mieltymyksilleni, on se paikka, jossa käyn. Näin kulutusyhteiskuntamme arvot ulottavat lonkeronsa myös seurakuntaelämäämme. Mutta
onko seurakunta sitten vain loputtomien sunnuntaikokousten jatkumo vaiko kenties jotain enemmän?

Seurakunta on Kristuksen salaisuus (Ef.3:4). Meidän ei pidä suhtautua seurakuntaan kevyesti ja kohdella sitä itsestäänselvyytenä. Seurakunta on kuitenkin ainoa välikappale, jonka Jumala on valinnut iankaikkisen suunnitelmansa toteuttamiseen. Kyse on Jumalan ikuisista ja pyhistä asioista, joita emme voi ymmärtää ja varsinkaan elää todeksi pelkkänä älyllisenä harjoituksena, ilman Jumalan antamaa ilmestystä. Olemmeko jo ammentaneet aihealueen loppuun? Olemmeko jo ymmärtäneet kaiken? Olemmeko jo sanoneet asiasta kaiken? Vai tulisiko meidän nöyrtyä, tunnustaa tietämättömyytemme ja rukoilla, että Jumala avaisi meidän sydämemme syvällä tavalla näkemään mistä seurakunnassa oikein on kyse.  Rukoilla: Herra, opeta meitä tuntemaan tämä salaisuus. Opeta meitä elämään se todeksi. Opeta meitä olemaan seurakunta!
 
Ehkä näin voisimme täyttyä Jumalasta niin, että voimme tulla Hänen täyteydekseen. Sellaiseksi astiaksi jaloa käyttöä varten, josta Hän voi vuotaa yli ja ravita maailman, joka nääntyy, koska ei tunne Jumalaa.   Ehkä näin voisimme tavoittaa Jumalan iankaikkisen suunnitelman, jonka Hän on meille varannut. Painotan sanaa meille. Tämä suunnitelma ei voi toteutua niin pitkään kuin olemme yksilöitä ja irrallamme toisistamme. Ei edes silloin kun viikoittain istumme seurakunnassa, mutta yhä yksilöinä, irrallamme toisistamme. Tämä vaara pätee meihin ”kävimmepä” seurakunnassa tai emme.

Seurakunnassa on kyse elämästä ja kuolemasta, ei ainoastaan meille, vaan koko maailmalle.

Petri Patronen