Evankeliumien lopussa ja Apostolien tekojen alussa meille kerrotaan, kuinka Jeesus nousi kuolleista ja sen jälkeen ilmestyi opetuslapsilleen neljänkymmenen päivän ajan. Noiden päivien aikana Hän varusti heitä työhön Jumalan valtakunnan edistämiseksi. 

Jeesuksen seuraajien joukko oli pieni ja missio valtava: Koko maailman tuli kuulla hyvät uutiset Jeesuksesta. Mietin, mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa, jos olisin ollut Jeesuksen kengissä. Vaivaiset neljäkymmentä päivää aikaa valmistaa säälittävä joukko yksinkertaisia duunareita maailmanpelastuskuntoon. Mitä tekisin, mitä voisin sanoa, miten voisin heidät kouluttaa tähän mahdottomaan tehtävään?

Suuret joukot olivat ihailleet Jeesusta, kun tämä paransi sairaita ja ruokki tuhansia. Ny ihailu oli kääntynyt syväksi vihaksi, joka vei Jeesuksen lopulta ristille.  Kansanjoukoista oli jäljellä vain piskuinen lauma. Suurista puheistaan huolimatta tämäkin oli hyljännyt Jeesuksen vain päiviä aikaisemmin (Joh. 16:32). Mitä mahdollisuutta tällä pienellä, hajanaisella laumalla oli valloittaa maailma? Mitä toivoa Jeesuksella oli, että sanoma Hänestä kiirisi edes Jerusalemia edemmäksi puhumattakaan maan ääristä?

Jos minä olisin joutunut johtamaan tätä operaatiota Jeesuksen sijasta, olisin neljänkymmenen päivän ajan yötä päivää, kyyneleet silmissä neuvonut, opettanut ja takonut opetuslasten pieniin kalloihin ohjeita ja periaatteita. Olisin yrittänyt vastata jokaiseen ongelmaan, joita opetuslapset joutuisivat kohtaamaan, niin yksityiskohtaisesti kuin mahdollista, ettei mikään vastoinkäyminen saisi heitä hämilleen. Olisin kertonut, kuinka seurakunnan tulisi toimia ja miten lähetystyö tulisi järjestää. Olisin opettanut ja kouluttanut hätä kädessä, viimeistä päivää!

Onneksi minä en ollut tuossa tilanteessa. Onneksi oli suurenmoinen Jeesus, joka toimii aivan eri tavalla kuin ihminen.

En aio mennä yksityiskohtiin, mutta luulenpa ettei Jeesus ollut tuona aikana opetuslastensa kanssa yötä päivää. Meille kerrotaan evankeliumeissa, että noiden neljänkymmenen päivän ajan Jeesus aina silloin tällöin ilmestyi heille ja opetti pikkuisen jotakin. Hän ikään kuin vierotti heitä itsestään. Tuo neljäkymmentä päivää oli siirtymävaihe. Opetuslapset olivat tottuneet Jeesuksen seuraan. He olivat vaeltaneet Hänen kanssaan viimeiset kolme ja puoli vuotta. Kun heillä oli kysyttävää tai ongelmia, Jeesus oli aina ollut heidän turvanaan.

Nyt Jeesus oli lähdössä pois lopullisesti. Hän olisi kyllä heidän kanssaan, mutta ei silminnähtävässä muodossa. Hän halusi vierottaa heidät omasta fyysisestä läsnäolostaan pois ja opettaa, että pian Hän lopullisesti nousisi Isän oikealle puolelle taivaisiin ja Hän ei olisi enää heidän vierellään neuvomassa ja opettamassa. Hänellä oli opetuslapsille tiedossa jotain paljon parempaa: Hän tulisi Henkensä kautta asumaan heidän sisimpäänsä. Jeesus kyllä olisi heidän kanssaan, muttei fyysisesti, vaan hengellisesti, Henkensä välityksellä.

Muistan kun itse muutin opiskelujeni takia pois kotoa vanhempieni luota. Tilanne oli uusi meille kaikille. Matkustin vielä jonkin aikaa lähes joka viikonloppu junalla vanhempieni luo. Tämä helpotti siirtymävaihetta sekä minulle että vanhemmilleni, kunnes jatkuvaa reissaamista ei enää tarvittu. Jeesuksen neljäkymmentä päivää oli juuri tällainen välivaihe. Opetuslasten tuli vierottua Jeesuksen fyysisestä läsnäolosta ja oppia seuraamaan Jeesuksen Hengen läsnäoloa.

Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, miksi Jeesuksen ylösnousemuksensa jälkeisestä opetuksesta    on kirjoitettu ylös niin vähän evankeliumeihin. Me ehkä olisimme pitäneet yötä päivää kuuden viikon ajan opetuslapseuskoulua. Jeesus kuitenkin ilmestyi opetuslapsille silloin tällöin ja siellä täällä, aterioi, vietti aikaa heidän kanssaan ja opetti heille vain välttämättömimmät periaatteet, jotka on kirjattu evankeliumien loppuun.

Tunnetuin ja merkittävin näistä noiden 40 päivän aikana kirjatuista ohjeista on lähetyskäsky: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni..." Kuultuaan tämän opetuslapset varmasti miettivät: Miten ihmeessä tämä on mahdollista, millä lihaksilla, millä aivoilla? Heidän mielensä oli varmasti täynnä kysymyksiä. "Mistä aloittaa, mitä tehdä, kuinka organisoida tämä työ?" Jeesuksen vastaus opetuslasten epätietoisuuteen oli yksinkertainen: "Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti."(Matt.28:19-20)  

Jos me olisimme olleet Jeesuksen asemassa, olisimme antaneet nipun säädöksiä ja ohjeita, lakeja ja uskontunnustuksia työn eteenpäin viemiseksi ja varmistaaksemme, ettei mikään vääristy ja mene vikaan. Jeesus sanoi vain: "Minä olen teidän kanssanne." Me olisimme perustaneet lähetysorganisaation ja miettineet, mistä saamme rahoittajat kaikkiin työprojekteihimme. Jeesus sanoi: "Minä olen teidän kanssanne." Me olisimme syöksyneet heti kaduille ja kujille evankelioimaan yrittääksemme saada jotain näkyvää aikaiseksi. Jeesus tyytyi vain sanomaan: "Minä olen teidän kanssanne."

Jeesuksen ei tarvinnut antaa yksityiskohtaista ohjeistusta ja pitää pitkiä konferensseja. Hänen läsnäolonsa Pyhän Hengen kautta riitti viisaudeksi ja voimaksi joka tilanteeseen. Mikään konferenssi, opetus tai uskonto ei riitä meille. Ainoastaan Jeesus Kristus riittää! Se mikä helluntaina syntyi, ei ollut uusi uskonto! Kristuksen Henki vain tuli ja täytti opetuslapset Hänen luonnollaan, Hänen elämällään, kirjoitti kaikki tarvittavat lait heidän sisimpäänsä. Jumalan tahto ei enää ollut jotain ulkoisia säädöksiä, vaan elävää todellisuutta heidän sisimmässään.

Vuosien saatossa tämä elävä suhde Vapahtajaan Hengessä hiipui ja tilalle alkoi tulla yhä raskaampia uskonnollisia säädöksiä ja lakeja määrittelemään kristityn elämää. Tämä rappio saavutti surulliset pohjamutansa katolisessa kirkossa keskiajalla, kunnes Jumala nosti Martti Lutherin kautta uudistusliikkeen, paluumatkan alkuperäiseen raamatulliseen malliin. Tämä matka jatkuu yhä meidän päivinämme.

Itselle kuoleminen on lepoa

Tarkastellaanpa erästä kohtaa, jossa Kristus puhuu seuraamisestaan:
"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon..." (Matt. 11:28-30) Jeesuksen seuraamisen ei siis tulisi olla raskas uskonnollinen taakka, vaan jotain missä löydämme levon. Jeesus kutsui ihmisiä, jotka olivat raskaiden uskonnollisten velvoitteiden alla tulemaan luokseen saamaan helpotusta. Hänen seuraamisensa olisi soveliasta, jopa keveää. Hänen ikeensä ei ole uskonnon raskas, taipumaton vaatimusten ies. Jeesus on ikeessä meidän kanssamme, Hänellä on voimaa kantaa antamansa ies!

Joskus kipuilin Jumalan edessä siitä, että tunsin, että lihani oli turhan eloisa. Luin Raamatusta, että olin Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, mutta kun luulin Jumalan haluavan minun luopuvan tästä ja tuosta, huomasin, etten halunnut päästää irti. Yritin kovasti kuolla, mutta jotenkin pidin vielä asioista kiinni. Olin tyytymätön ja ahdistunut. Eräänä päivänä ollessani kävelyllä Herra puhui minulle: "Petri, itselle kuoleminen on lepoa." Edellä mainittu Raamatunkohta nousi sydämelleni. Herra jatkoi: "Itselle kuoleminen on vain sitä, että tulet luokseni ja saat levon."

Yritin itse asettaa raameja elämääni, joita Herra ei halunnut asettaa, ainakaan tuossa vaiheessa. Hänen seuraamisensa ei ole sitä, että uhraamme Hänelle uhreja, joita luulemme Hänen haluavan, vaan että menemme Hänen luokseen. Hän tahtoo, että lepäämme Hänessä ja virvoitumme Hänestä. Emme mene Hänen luokseen saadaksemme uskonnollista vaatimuslistaa vaan menemme Hänen itsensä takia. Jos Hän sitten puhuu meille, sitten teemme sen, emme enempää emmekä vähempää. Näin meille kehittyy suhde Häneen, pysymme Hänessä.  Jumalan tahdon tekeminen aukenee meille virvoittavana  ja levollisena, eikä raskaana uskonnollisena puurtamisena. Kun olemme innostuneet Hänestä ja täynnä Häntä, Jumalan tahdon tekeminen tuntuu suorastaan luonnolliselta. Kaiken mitä Hän meiltä odottaa, Hän myös vaikuttaa meissä.

Kristityn elämän tunnusmerkkejä tulisi olla lepo ja ilo. Kristitty on henkilö, joka on tehty eläväksi Kristuksen kanssa. Koska kristitty on suhteessa elävään Vapahtajaan, kristitty on elävä ja eloisa. Elottomuus ja lamaantuneisuus ovat seurausta siitä, että olemme seuranneet toista herraa. Ehkäpä olemme seuranneet omaa uskonnollista kulttuuriamme tai jopa lempisaarnamiehiämme, kuitenkaan etsimättä Herran elävää läsnäoloa ja Hänen eläviä sanojaan.

Ajaudumme elämässämme kovin helposti uskonnon puolelle. Jopa rukous ja raamatunluku voivat muuttua uskonnoksi. Me haluamme aina tehdä kaikesta opinkappaleen, jota noudattaa. Säädöksen tai opinkappaleen seuraaminen on usein nopeampaa ja vaivattomampaa kuin Herran seuraaminen. Minulta usein kysytään: "kuinka monta tuntia rukoilet päivässä tai kuinka monta lukua Raamattua luet päivässä?" Tekisi mieli vastata Jeesuksen sanoja Pietarille mukaillen: "Mitä se sinulle kuuluu, seuraa sinä Herraa."(Joh. 21:22) Me haluamme kaavan, niksin tai metodin. Sellaista ei ole, on vain elävä Jeesus!

Järkytyin hieman, kun etsinnästä huolimatta en löytänyt Jeesuksen elämästä mitään kaavaa siitä, kuinka paljon tulisi rukoilla ja mihin aikaan. Jeesus kyllä rukoili paljon, mutta se oli hyvin käytännöllistä. Hän rukoili tarpeen mukaan. Missään ei sanota, että Jeesus nousi aamuvarhain rukoilemaan, niin kuin Hänellä aina oli tapana. Silloin voisimme sanoa, "ahaa! Tuohon aikaan Jeesus heräsi ja noin pitkään Hän rukoili." Pian meillä olisi seurakunta, joka kokisi suurta ylpeyttä siitä, että se rukoilee samaan aikaan kuin Jeesus aikanaan. Sillä ei ole väliä vaikka rukouskokoukset ovat umpikuolleita, kunhan oikea muoto pysyy. Näin meillä sitten on jumalisuuden ulkokuori, mutta olemme kieltäneet sen voiman. Rakenne on ainakin mielestämme oikea, mutta elävä Herra ei ole keskellämme kun kokoonnumme. Kokoonnumme omissa nimissämme tai kirkkokuntamme nimissä, emme Hänen nimissään.

"Te tutkitte kirjoituksia..."

Fariseukset ja kirjanoppineet tunsivat kirjoitukset. Jeesuksen syntymän aikoihin pakanatietäjät tulivat kysymään Herodekselta, missä juuri syntynyt juutalaisten kuningas mahtoi majailla. Herodes kysyi välittömästi neuvoa kirjanoppineilta. He ilmoittivat hänelle suoraan Messiaan synnyinpaikan, Juudean Beetlehemin. He tunsivat Sanan. Mutta menivätkö kirjanoppineet etsimään vastasyntynyttä Messiasta?  Pakanatietäjät menivät, fariseukset ja kirjanoppineet jäivät kotiin uskonnollisille mukavuusvyöhykkeilleen.

Pelkkä tieto Raamatusta ei riitä. Meidän tulee etsiä elämää Jeesukselta. Jeesus nuhteli fariseuksia siitä, että he tutkivat kyllä kirjoituksia, mutta eivät tulleet elävän Sanan luo saamaan todellisuutta! (Joh. 5:39-40)Tiedon tulee muuttua todellisuudeksi, teorian kokemukseksi! Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. Meidän tulee tänäkin päivänä tuntea kirjoitukset ja Jumalan voima, muuten olemme eksyksissä. Sanan tutkiskelun ei tulisi koskaan korvata Jeesuksen elävän läsnäolon etsimistä. Päinvastoin Hänen Henkensä läheisyys tulisi tehdä meidän Raamattumme eläviksi kirjeiksi Herralta meille!

Heti jakeiden 11:28-30 jälkeen meille kerrotaan kuinka Jeesus rikkoo aikansa säädöksiä, jotka liittyivät sapattiin.  (Matt. 12:1-8). Tämä esimerkki Jeesuksen elämästä vain jatkaa ja syventää Jeesuksen kutsua lepoon niille, joille uskonto on tullut raskaaksi. Fariseukset tulevat lyömään Jeesusta Raamatulla päähän! Heillä oli otsaa! "Sinä rikot sapatin kun syöt tähkäpäitä sapattina," he sanoivat. Jeesus vastaa esimerkillä siitä, kuinka Daavid rikkoi lakia, kun hänen ja hänen miestensä tarve sitä vaati. Daavidin suhde Jumalaan oli sellainen, että mikä muutoin olisi ollut väärin, olikin hänelle oikein. Jos miehet olisivat menneet temppeliin leipiä syömään ilman Daavidia, se olisi ollut väärin. Jeesus ikään kuin sanoo fariseuksille: Minä olen suurempi kuin Daavid, minä olen todellinen Daavid, todellinen kuningas ja lainsäätäjä. Minä ne sapattisäädökset annoin ja tiedän, mitä tarkoitin ja mitä en tarkoittanut. Minun seuraajani ovat todellisia Daavidin seuraajia ja niin kauan kun minä olen heidän kanssaan, tämä on ok."

Jeesuskin tarpeen vaatiessa rikkoi uskonnollisia säädöksiä ravitakseen nälkäiset. Uskonnollisuus mieluummin oikeaoppisuuden nimissä näännyttää ihmisen kuin ruokkii hänet. Jeesus taas tuli ruokkimaan nälkäiset, tarjoamaan heille elämän.

Monesti emme tiedä mikä on oikein ja väärin. Raamattu ei selkeästi kerro meille ohjetta joka tilanteeseen. Vastaus kysymykseen oikeasta ja väärästä on Jeesus. Jos Hän on kanssasi, se on ok. Hän on Henkensä kautta sinussa ja mitä teemme Hänen läsnäolossaan, on ok. Henki ei koskaan johdata meitä syntiin, vapauteen kylläkin! Emme voi seurata uskonnollisia perinteitämme, meidän on etsittävä elämä. Missä Herra liikkuu, siellä meidänkin tulisi olla. "Hengen mieli on elämä ja rauha." (Room. 8:6) Kun olemme Hänen mielensä mukaisessa tilassa, meillä on kaksi tunnusmerkkiä: Elämä ja rauha. Olemme virvoittuneita ja levossa.  

Kysymys kuuluukin, oletko sinä elävä? Oletko sinä levossa vai taakkojen ja murheiden lannistama. Jos vastauksesi on ei, pyydän, älä murehdi, älä pelkää, äläkä mene paniikkiin. Mene Herran luo. Vain Hänellä on ulospääsy tilanteestasi. Voi olla, että joudut tekemään parannusta löytääksesi uudistumisen. Voi olla, että voit joutua luopumaan uskonnollisista sovinnaisuuksistasi ja menemään "leirin ulkopuolelle" Hänen kanssaan. Ehkä Hän ei heti edes puhu sinulle. Ehkäpä pikahelpotuksen sijaan Hän haluaakin vetää sinua lähemmäs, että viipyisit Hänen edessään ja oppisit tuntemaan Häntä. Luota Jeesukseen, Hän tietää kyllä asiasi ja tarpeesi.

Todennäköisesti Herran vastaus on jotain, mitä et osannut odottaa. Tunnistat Hänen äänensä elämästä ja rauhasta, jonka se tuo. Vain Hänen seuraamisensa ja tuntemisensa voi viedä sinut uskonnollisuudesta takaisin elämään. Hän on elämäsi täyttymys, kukaan ihminen tai mikään instituutio ei voi tyydyttää sisäistä tyhjyyttäsi. On vain Herran tahto. "Minun ruokani on se, että teen lähettäjäni tahdon." Sanoi Jeesus (Joh. 4:34) Vain Hänen tahdossaan tulemme ravituiksi ja kylläisiksi. Hän on hyvä ja Hänen tahtonsa on hyvä. Tule Hänen tykönsä.

Petri Patronen