Michael Howard kirjoittaa uutiskirjeessä 2010-09:

Olen juuri palannut noin viiden viikon mittaiselta pikakierrokselta USA:sta. Järkytyin huomatessani, että useimmilta uskovilta ja sen myötä seurakunnilta puuttui täysin dynaaminen elävä usko. Matkamme aikana Pyhä Henki puhui meille useita hyvin selviä sanomia. Uskovilta puuttuu selvästi sekä intohimoa että päämäärätietoisuutta kaikilla tasoilla. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettemme ole kokonaisvaltaisesti rakastuneita Jeesukseen vaan käytämme sen sijaan enemmän aikaa tämän elämän ja maailman asioiden parissa. Herra teroitti meille jatkuvasti, että nyt on aika tehdä opetuslapsia niin kuin Hän on meitä käskenyt. Opetuslapseuttaminen tarkoittaa, että panostan elämässäni jonkun toisen elämään, ja se edellyttää täydellistä sitoutumista. Tosiasiassa Jeesus valitsi kaksitoista miestä ja käytti koko palveluaikansa panostaakseen heidän elämäänsä. Yksi heistä menetti pelin eivätkä loput yksitoistakaan vaikuttaneet erityisen menestyksekkäiltä. Nykymaailmassa tätä kutsuttaisiin epäonnistumiseksi. Kuitenkin nuo miehet käänsivät maailman ylösalaisin dynaamisen Pyhän Hengen antaman voiman avulla.

Seurakunnan johtajina emme voi koskaan odottaa lampaiden kasvavan meitä pidemmälle. Ellen ole rukouksen ihminen, en voi myöskään odottaa lauman rukoilevan. Ellen ole Sanan ihminen, lampaatkaan eivät rakasta Sanaa. Jos minulta puuttuu intohimoa, sitä puuttuu myös lampailta. Seurakunnasta on tullut ”sitä samaa kuin aina ennenkin” useimmille johtajille ja siksi myös heidän seurakuntalaisilleen. Tiedämme täsmälleen, mitä odottaa sunnuntaiaamuisin useimmissa seurakunnissa. Aito palvonta puuttuu lähes kokonaan, ja näyttää siltä, että meidän täytyy yksinkertaisesti palata jälleen perusasioihin. Nuoret ovat väsyneet seurakunnan kikkailuun, joka vaikuttaa enemmänkin tekopyhältä kuin todelliselta. Me kaikki kyllä tiedämme ongelmat, mutta emme silti tunnu kykenevän muutokseen. On tarpeen pysäyttää lakkaamatta pyörivä pyörä ja tehdä joitakin radikaaleja päätöksiä.

Johdin nuorten kokouksen yhdessä niistä seurakunnista, joissa palvelin. Nuoret olivat iältään 14–25 -vuotiaita. Minuun teki vaikutuksen se, että koko ajan palvellessani jokainen paikalla olevasta yli sadasta nuoresta kuunteli ahnaasti jokaista sanaani, enkä kertonut heille kiehtovia sotakertomuksia Afrikasta. Julistin intohimoisesti dynaamista Sanaa. Luulemme kaikki, että ihmeet, parantumiset ja merkit todistavat palvelutyömme oikeaksi ja johtavat meidät kuuluisuuden tielle. Ihmeiden ja merkkien tulisi olla pelkkä osoitus meissä asuvasta Kristuksesta eikä itse päämäärä. Jeesus syytti kansanjoukkoja niin häilyväisiksi, etteivät he tulleet paikalle edes ihmeiden tähden vaan siksi, että saivat syödä ilmaista leipää. Tarvitsemme uuden rakkauden intohimoiseen Jumalan Sanan julistukseen, ja se voi tulla vain sen tulen seurauksena, joka on ”suljettuna minun luihini” ja jota ei voi sammuttaa. Keskipisteenämme ei ole Kristus, Kristus ja Kristus. Sen sijaan keskitymme sivuasioihin, ja se näkyy siinä, miten toivomme saavamme suuret kansanjoukot tulemaan koolle ja innostumaan viihteen keinoin. Mikään tässä maailmassa tai elämässä ei voi korvata Jumalan Sanan vakaata, dynaamista ja elävää julistusta. Paavalin toteamus: ”Minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista” todistaa tämän oikeaksi. Seurakunnan on todellakin palattava evankeliumin yksinkertaisuuteen.

Meidän uskovien kaikilla tasoilla on harkittava radikaalisti uudelleen elävää todistustamme. Me olemme maan suola, vuorella oleva kaupunki, maailman valo.

”Sitä samaa kuin aina ennenkin” -asenteemme myötä olemme vieraannuttaneet maailman superuskonnollisilla kuoleman näytöksillämme. Meidän on lakattava yrittämästä saada ihmisiä takaisin seurakuntaan ja vietävä sen sijaan seurakunta sinne, missä ihmiset ovat.

On naurettavaa, että vietämme sunnuntait neljän seinän sisällä ”pyhässä kuppikunnassamme” eristyksissä niistä ihmisistä, joita meidän pitäisi olla tavoittamassa, kun ainoa päivä heidän tavoittamisekseen on sunnuntai. Radikaaliin muutokseen tarvitaan rohkeita ja massiivisia siirtoja, jotka pystyvät murtamaan ahtojään. Mutta jos aiomme voittaa maailman, meidän on palattava perusasioihin eli yhteyteen Kristuksen kanssa, kunnes Hän täyttää meidät omalla läsnäolollaan. Sen jälkeen tehtävä on hyvin yksinkertainen: pyydä yksinkertaisesti Herraa osoittamaan sinulle joku, joka tuottaa tulevaisuudessa hedelmää Hänen kirkkaudekseen, ja ala tehdä työtä hänen kanssaan lyömättä häntä Raamatulla päähän. Meidän tulisi opetuslapseuttaa uusi ihminen joka vuosi, ja niin tehdessämme kasvamme myös itse. Laaja maailma odottaa voittamistaan Kristukselle. Se voi tapahtua vain silloin kun antaudumme ehdoitta rakastamaan intohimoisesti Kristusta, joka antoi kaikkensa puolestani.