Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti
heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi
kaikkinaista raihnautta. Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun
he olivat nääntyneet ja hyljätyt kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin
hän sanoi opetuslapsillensa: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon
Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa. (Matt.9:35-38)
Sain eilen sähköpostia Ari
Rytköseltä Malawista. Ari on Kalibussa raamattukoulussa ja pyysi taannoin
rukousta heidän tulevalle Sudanin matkalle maisemiin, jossa vajaat kymmenen
vuotta sijaitsi Kalibun raamattukoulu Yeissä. Tuo matka on nyt tehty ja sain
pitkän matkaraportin, joka julkaistaan peräti jatkokertomuksena tämän vuoden
kahdessa viimeisessä uutiskirjeessä. En millään malta lyhentää tekstiä, niin
innoittavaa se on. Tässä kuitenkin jo nyt ’maistiaisina’ Arin kiitokset:
Out of Africa rakentaa kansainvälisen raamattukoulun Malawiin. Rakentamisessa käytetään Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja rakennuselementtejä joita lähetetään kontissa Malawiin koottavaksi. Kaikki työ tehdään talkoina ja materiaalit kustannetaan lahjoituksilla. Katso lisää tästä jännittävästä projektista.
Päivitys 17.8.2010 Niin se sitten lähti! Reilu viikko sitten ensimmäinen (kolmesta) kontista lähti kohti Afrikkaa. Sydämelliset kiitokset talkooporukalle Tampereen suuntaan ja ympäri Suomea kaikille talkoolaisille, jotka olette varoillanne mahdollistaneet projektin. KIITOS!
Päivitys 18.6.2010 Ensimmäinen kontillinen rakennuselementtejä alkaa olla valmiina. Tavoitteena on saada kontti liikkeelle heinäkuun lopussa.
Lue Michael Howardin mietteitä projektia koskien tästä.
Rukous kantaa aina Afrikkaan asti
Ari on suomalainen nuori mies Savosta, joka parhaillaan elelee Kalibun arkea Malawissa. Saamme lukea lisää hänen kuulumisiaan syksyn uutiskirjeissä, mutta tässä jo maistianen hänen terveisitään rukouspyynnön muodossa. Noin kuukauden kestävä Sudanin matka alkaa elokuun ensimmäisellä viikolla. Tehdään hyvin kun muistetaan matkamiestä ja seuruetta rukouksin! Seurue vie mukaanaan myös terveiset Uuden Sudanin presidentille. Saakoon ne terveiset ja sanat 'pudota hyvään maaperään' ja kantaa Jumalan mielenmukaista runsasta satoa Uuden Sudanin elämäksi. Ari kirjoittaa:
Lue Arin artikkeli (uutiskirje 2010-08) kokonaisuudessaan klikkaamalla 'Lue lisää..'.
Malawin
raamattukoulun rakentaminen etenee hyvää vauhtia. Olemme niin kiitollisia
teille, jotka olette antaneet varojanne ja aikaanne tähän projektiin.
Ensimmäinen kontti, joka sisältää 18 kylpyhuone- ja keittiöelementtiä, on
valmis lähtöön heinäkuun loppuun mennessä. Uusi kontti hankitaan vielä tämän
vuoden aikana, joka taas täytetään samanlaisilla elementeillä, eli projekti
jatkuu.
Lähetämme
kaiken kaikkiaan kolme konttia eli yhtensä 54 kylpyhuone- ja keittiöelementtiä.
Kerromme lisää seuraavissa uutiskirjeistä hankinnoista, johon tarvitsemme
teidän tukea.
Pyrkiessään harjoittamaanyhteiskunnallista vastuutaan Kalibu-järjestön aikomuksena on ojentaa
auttava käsi vanhuksille. Järjestö on jo ostanut tarkoitukseen palan maata
Mgonan kylästä Nsanjen alueelta.
Kalibun vanhushoidon hanke teki perustason tutkimuksen
osoittaakseen vanhusten kohtaamien ongelmien vakavuuden Nsanjen
alueella. Tuo
tutkimus tehtiin 22.—25. helmikuuta 2010. Voit käydä katsomassa englanninkielisen videon projektin nettisivuilla www.nsanjeproject.com tai tästä.