Seurakunta-aika on
pian päättymässä, ja Jumalan valtakunnan
ajasta on tulossa todellisuutta. Yksin tämä tosiasia ravistelee useimpien
ihmisten teologiaa, koska se paljastaa joitakin hataria oppeja Kristuksen
paluusta. Pelastuksen lisäksi
Kristuksen suurin sanoma oli Jumalan
valtakunta. Suurimman osan kaksituhatvuotisesta seurakunta-ajasta olemme
laiminlyöneet valtakunnan sanomaa. Valtakunnassa
ei ole kyse siitä, minne olen menossa Kristuksen kallisarvoisen veren voiman ansiosta.
Ikuinen päämääräni Kristuksen kautta on varma Kristuksessa. Valtakunnassa on kysymys siitä, että elämme tällä hetkellä yliluonnollisten
periaatteiden ja taloudenhoidon mukaan. Valtakunta on sen oppimista, että
yliluonnollinen ulottuvuus hallitsee luonnollista; että taivaalliset asiat
hallitsevat maallisia.
Se tarkoittaa, että luonnollisten
himojeni ja halujeni on alistuttava Jumalan korkeamman lain alaisuuteen, niin
että kuollessani elän. Minun on alettava ymmärtää ja hyväksyä, että mitä
tahansa elämässäni tapahtuukin, se on joko Jumalan sallimaa tai suoraan Hänen
lähettämäänsä. Hän koettelee, elänkö voitokkaasti vai tarvitsenko yhä
puhdistamista joillakin alueilla. Tunnetko ihmisiä, jotka käyvät läpi samoja
asioita yhä uudelleen mutta eivät koskaan opi niistä? Miten kontrolloivat
ihmiset voivat vapautua ahdistuksestaan? He eivät pysty siihen ennen kuin
luopuvat manipuloinnistaan ja kontrollistaan. On ihmisiä, joiden elämä on aina
yhtä suurta draamaa toinen toisensa jälkeen, ja ellei niin ole, he synnyttävät sellaisen
vain siksi, että voisivat kontrolloida muita olemalla toiminnan ja huomion
keskipisteinä. Sellaisissa olosuhteissa elävät ihmiset eivät voi koskaan olla
onnellisia ja levossa.
Mustasukkaisuus tappaa ihmissuhteita.
Miten monet puolisot ovat tuhonneet kumppaninsa ystävyys- ja muita
ihmissuhteita vaatimalla täydellistä ja äärimmäistä omistautumista? Kaikki muut
suljetaan ulkopuolelle mustasukkaisuuden tähden. Kun ihminen on vapaa
rakastamaan toisia, hänen rakkautensa puolisoaan kohtaan kukoistaa sitäkin
enemmän. Mustasukkaisuus estää avioliitossa eläviä ihmisiä koskaan
saavuttamasta täyttä potentiaaliaan ja tekee heistä pettyneitä ja mahdollisesti
katkeria. Tämä puolestaan kääntyy mustasukkaista puolisoa vastaan, ja harmonia särkyy.
Jumalan valtakunta edellyttää, että alistumme Kuninkaan korkeampien lakien alaisuuteen. Hänen tarkoituksensa on,
että eläisimme rauhassa, sopusoinnussa ja levossa, jotta voisimme nauttia ja
iloita Hänestä ja toinen toisistamme. Valtakunnassa on kyse vaaka- ja pystysuorien
suhteidemme kietoutumisesta yhteen niin, että ne vaikuttavat toinen toisiinsa.
Jos olen huonoissa väleissä jonkun kanssa ilman todellista syytä, silloin olen
sen seurauksena automaattisesti huonoissa väleissä Herran, todellisen pääni
kanssa. Jos niin on, elämässäni ei voi koskaan olla rauhaa, iloa ja voittoa.
Hengen hedelmät ovat luonnollista seurausta siitä, että saavutan
yliluonnollisen voiton ollessani kuuliainen Jumalan valtakunnan laeille hallitsemattomien luonnollisten
tunteideni sijasta. Jumala on tarkoittanut minun elävän valtakuntansa periaatteita todeksi nyt niin, että koko elämäni on Hänen henkensä hedelmää. Valtakunnan periaatteet eivät toimi siellä,
missä valtakunnan hallitus ja järjestys puuttuvat. On monia uskovia, jotka
rikkovat tietoisesti valtakunnan hallitusta ja järjestelmää vastaan, koska he
tietävät niiden häiritsevän omia kunnianhimoisia tavoitteitaan ja etujaan.
Ihmisten, jotka ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi, on hyvin vaikea alistua Jumalan
valtakunnan järjestykselle ja hallitukselle. Miten suuren yrityksen
toimitusjohtaja voisi alistua valtakunnassa jollekulle, joka on pelkkä
juoksupoika hänen yrityksessään mutta kuitenkin hengellinen jättiläinen ja
vanhin valtakunnassa? Vastaus on nöyrtymällä, tunnistamalla ja hyväksymällä,
että on olemassa Jumalan korkeampi järjestys, joka menee maailman luonnollisen
järjestyksen edelle. Jumalan valtakunnan palvelutehtävät, lahjat ja toiminnat
ovat täysin erilaisia kuin luonnollisessa maailmassa. Huippuälykkäästä,
luonnollisesti lahjakkaasta ihmisestä ei välttämättä tule koskaan johtajaa Jumalan valtakunnassa, kun taas hänen
vähemmän lahjakkaasta ystävästään voi tulla valtakunnan hengellinen
jättiläinen, koska hän luottaa täysin Herraan. Ellei Herra ole kutsunut astiaa
esimerkiksi apostoliksi, ihmisestä ei koskaan tule sellaista, vaikka hän tekisi
miten ahkerasti työtä sen eteen. Tämä on valtakunnan järjestys. Maailman
babylonialaisen järjestelmän alaisuudessa ihminen voi opiskella uutterasti ja
läpäistä tutkintoja, paiskia tuntikausia töitä, tehdä pomoonsa vaikutuksen ja
siten saada ylennyksen ja vaikutusvaltaa, mutta näin ei voi koskaan tapahtua
Jumalan valtakunnassa. Seurakunnassa tosin tapahtuu niin, mutta ei koskaan
valtakunnassa. Valitettavasti on lukemattomia omatekoisia niin kutsuttuja
apostoleja, profeettoja, evankelistoja, pastoreja ja opettajia, mutta he eivät
ole Jumalan valtakunnan nimittämiä.
Ota selville, kuka olet Jumalan
valtakunnassa — ei seurakunnassa — ja elä Hänen valtakuntansa periaatteiden
mukaan Kristuksen kunniaksi. Huomaat, miten rauha, ilo ja voitto täyttävät koko
olemuksesi ja muuttavat sinut seurakuntakeskeisestä, tyytymättömästä
valittajasta ja hylkiöstä loistokkaaksi voittajaksi!
Tällaisia ovat Jumalan valtakunnan jäsenet seurakunnan jäseniin verrattuna.
Heidät voidaan erottaa vain hengellisesti, joten pyydä kaiken totuuden Pyhää
Henkeä nostamaan peite mielesi ja silmiesi päältä, jotta voit nähdä nämä suuret
totuudet, jotka päästävät vangitun vapaaksi. Tietenkin joudut kokemaan
eristämistä, väärinymmärryksiä, hylkäämistä ja huonoa kohtelua. Mutta mitä
uutta on näissä kokemuksissa, jos olet tienraivaaja? Herra etsii sinua liittymään nyt Jumalan valtakunnan armeijaan!
|