|
Tämä vuosi on oleva valtavan merkityksellinen
sekä hengellisessä että luonnollisessa mielessä. Herra antoi meille voimallisen
sanan Suomen apostolisessa konferenssissamme. Aamun esirukouksen aikana Herra
puhui selvästi: ”TE OLETTE KRISTUKSEN ILMENTYMÄ JA JULISTUS MAAN PÄÄLLÄ.”
Mikä
valtava vastuu loistaa Kuninkaalle ja käsittää, että elämämme kuuluvat täysin
Hänelle. Ilmestyskirjan 144 000
sinetöidyn pyhän todistus on jälleen kerran tehnyt minuun syvän vaikutuksen.
Onko sillä varsinaisesti väliä, keitä he todellisuudessa ovat? Vaikuttavaa on
se, että ”nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee”.
Olemmeko todella valmiita seuraamaan samaa
Karitsaa, minne ikinä Hän menee ja mitä ikinä Hän pyytää? Meillä on aina niin
monia tekosyitä sille, ettemme tee, mene ja ole kaikkea sitä, mitä Hän meiltä
pyytää. Voimme vedota moniin velvollisuuksiimme aviomiestä, vaimoa, lapsia,
työtä ja vapaa-aikaa kohtaan, mutta mikään niistä ei ole yhtä tärkeä kuin
velvollisuutemme Kristusta ja Hänen tahtoaan kohtaan.
Istun täällä suomalaisessa metsässä
syvällä valkoisen lumen keskellä todellisessa talven ihmemaassa. Maisema on
puhtaudessaan majesteettisen kaunis, ja hiljaisuus on innoittavaa. Kirjoitan
kirjaani lopun ajoista ja olen niin innostunut, että pystyn tuskin pysymään
nahoissani. Rakkaat ystävät, ne asiat, joita Herra on varallemme valmistanut,
ylittävät kaiken ymmärryksemme ja mielikuvituksemme. Herran suurin vierailu ja Hänen
Henkensä vuodatus tälle planeetalle on vielä edessä. Tulemme näkemään
yliluonnollisia ilmiöitä niin kuin ei koskaan aikaisemmin. Tänä vuonna on
kulunut sata vuotta siitä, kun Azusa-kadun herätys virallisesti päättyi, ja
Herra lupasi, että Hän tulee vierailemaan maapallolla jälleen – ei vain yhdellä
Azusa-kadulla vaan niitä on oleva moninkertaisesti. Jumalan voima ei tunne
rajoja, kun Hänen näkyvän KIRKKAUTENSA lakkaamattomat aallot koskettavat toinen
toisensa jälkeen jokaista maapallon ihmistä.
Elämme myös
vuotta 2012, ja tänä vuonna kaikki aurinkokuntamme planeetat asettuvat täysin
samalle linjalle. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään mayakansan tuomiopäivän
ennustusten kanssa maailmanlopusta, vaan aurinkokunnan planeetat asettuvat
todellakin suoraan linjaan noin 2700 vuoden välein. Kaikkien planeettojen
toisiinsa kohdistuva yhdistynyt vetovoima tulee aiheuttamaan mullistuksia. Seurauksena
on oleva kuivuuksia, tulvia, maanjäristyksiä ja tsunameja. Vaikutus tuntuu koko
maapallolla tavalla tai toisella. Kyseessä voi hyvinkin olla Kuninkaan paluun
lähtölaskenta. Kun tähän lisätään kansainvälinen terrorismi, talouskaaos ja
täydellinen johtajuuden puute maailmassa jokaisella elämänalueella, näemme, miten
ihmisiä yksinkertaisesti valmistetaan ottamaan Antikristus vastaan hänen
tarjotessaan järjestystä ja hyvinvointia kaaoksen ja tuhon keskellä. Nyt
enemmän kuin koskaan on aika kiinnittää katse Kuninkaaseen ja kaikkeen siihen,
mitä Hän on.
Kaksitoista on
Jumalan hallituksen luku. Tämä on vuosi, jolloin on aika laittaa talosi
järjestykseen; jumalalliseen järjestykseen. On tarpeen selvittää asioita, panna
toimeen kuritusta ja osoittaa aitoa rakkautta. Ilman Jumalan järjestystä on
mahdotonta nauttia Hänen levostaan ja sen myötä Hänen siunauksistaan. Monet
uskovat eivät ole koskaan kokeneet Herran todellisia siunauksia sen vuoksi,
että he ja heidän kotinsa eivät ole Jumalan järjestyksen alaisuudessa.
Vaikuttaa siltä, että hyvin monet uskovat ovat aina sammuttamassa pieniä
tulipaloja, ja se on totta. Pienet ketut turmelevat viinitarhat. Herran on
mahdotonta käyttää ketään, joka ei ole Jumalan oikean järjestyksen alainen. Jos
me ilmennämme ja julistamme Herraa maan päällä, silloin perintöosaamme kuuluu,
että voimme työntää pimeyden voimat takaisin yksinkertaisesti sillä, keitä olemme. Hämmennys, kaaos ja
epäjärjestys ovat lähtöisin vihollisesta eivätkä missään tapauksessa Herrasta.
Jos nämä ominaisuudet ympäröivät jonkun elämää, Herra ei voi mitenkään hallita eivätkä
HÄNEN VALTAKUNTANSA voima, auktoriteetti ja siunaukset virrata.
Sana käskee meitä
kiinnittämään mielemme ”siihen, mikä ylhäällä on” eikä tämän nopeasti
katoamassa olevan maailman asioihin. Kohtaamme ehkä kirkkohistorian ankarimpia
hyökkäyksiä kristinuskoa vastaan, ja meitä ahdistetaan joka puolelta. Kuitenkin
meillä on ennen kaikkea toivo ja varma tieto siitä, ettemme voi hävitä, sillä
Hän on jo voittanut.
Saakoon tämä
vuosi olla elämässäsi ennennäkemättömän voiton ja siunauksen vuosi. Antakoon
Herra sinulle voimaa murtaa kaikki ne esteet ja rajat, jotka ovat estäneet
sinua toteuttamasta kutsuasi ja palvelutehtävääsi, ja saakoon elämäsi olla siunaukseksi lukemattomille ihmisille.
On todellakin Herran tahto, että menestyt jokaisella elämänalueella, mutta tuo
menestys tulee vain valtakunnan perimisen myötä. Ehkä olet vailla työtä,
taloudellisessa ahdingossa, masentunut tai suuressa henkilökohtaisessa
kriisissä. Tiedä, että Herra on todellakin vain pelkän keskustelun päässä.
Aloita kertomalla Herralle, miten pahoillasi olet siitä, että olet sotkenut asiat.
Siten saat oikean asenteen ja aseman Herran edessä, ja Hän on tekevä monin
verroin enemmän kuin kaikki, mitä osaat anoa tai odottaa. Hyvin monta kertaa nimenomaan
asenteemme estää Herraa puuttumasta asioihin meidän puolestamme.
Rukoukseni on,
että tämä olisi upea vuosi elämässäsi, kun loistat Kristukselle huolimatta
kaikista niistä negatiivisista asioista, joita maailmassa tapahtuu. Langetkoon
yllesi runsain määrin siunauksia, kun otamme yhdessä jälleen yhden askeleen
Hänen ihmeellisen evankeliuminsa eteenpäin viemisessä.
|