Koti arrow Keitä olemme
Out of Africa ry PDF Tulosta Sähköposti

Out of Africa ry on yhteiskristillinen yhdistys. Se perustettiin 17.4.2002 tukemaan taloudellisesti ja rukoustuella Afrikassa tehtävää lähetystyötä ja sosiaalista avustustoimintaa. Tällä hetkellä se avustaa mm. suurta kristillistä kouluprojektia Malawissa, joka käynistyi vuonna 2007 ja palvelee sekä kouluttaa lukuisia afrikkalaisnuoria. Koulun lisäksi Malawiin on rakenteilla kansainvälinen Raamattukoulu.

Suomessa toiminta on toistaiseksi rakentunut keväisen ja syksyisin Lahdessa pidettävän kokoussarjan sekä Apostolisen konfferenssin ympärille. Apostolinen konferenssi pidetään joulukuun alkupuolella Janakkalassa Rantalahden leirikeskuksessa. Tavoitteena on tukea Suomen hengellistä herätystä esirukouksen ja seurakunnan varustamisen kautta.

 
RocketTheme Joomla Templates